Näin viime viikonloppuna ensimmäisen kerran Giuseppe Verdin Simon Boccanegran. Teos ei kuulu Verdin tuotannon tunnetuimpiin, mutta 1300-luvun Genovaan sijoittuva ooppera on todella kiinnostava. Verdille itselleen ooppera tuotti päänvaivaa: alkuperäinen partituuri on vuodelta 1857, mutta Verdi muovasi teoksen kokonaan uudelleen Arrigo Boiton avustuksella 1870- ja 1880-lukujen taitteessa. Monet aikalaiset pitivät teosta epäuskottavana. Kun teosta katselee ja kuuntelee nyt, huomio kiinnittyy ihmissuhteisiin. Poikkeukselliselta tuntuu se, että keskiössä on kaksi vanhenevaa miestä, Genovan doge Simone Boccanegra ja hänen vastustajansa Jacopo Fiesco. Tarinassa on toki myös romanssi, mutta historian taakasta vapautuminen ja Boccanegran ja Fiescon vastakkainasettelun purkautuminen tuntuu ajankohtaiselta ja inhimilliseltä. Toki oopperassa on myös poliittinen taso. Risorgimenton jälkeen Verdin teos tuntui korostavan Italian yhtenäisyyden vaatimusta: oopperassa Genova on jo ajautumassa sotaan Venetsian kanssa, kunnes järki voittaa. Simon Boccanegra päättyy rauhansanomaan, vaikka vanha doge joutuukin väistymään uuden sukupolven tieltä.Berliinin esityksessä Boccanegrana piti alunperin olla Placido Domingo, pitkästä aikaa baritoniroolissa, mutta sairaus esti esiintymisen. Paikkaajana oli puolalainen Andrzej Dobber, joka oli erinomainen. Silti show'n varasti Fiescona laulanut Ferruccio Furlanetto. Vaikka neljä laulajaa oli jouduttu vaihtamaan alkuperäisestä miehityksestä, taso oli korkea. Venezuelalaisesta tenorista Aquiles Machadosta varmaan kuullaan vielä. Berliinin Deutsche Operissa orkesteria johti Daniel Barenboim.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti