Ukrainalaistaustainen Edward Dmytryk ohjasi 1940-luvulla sarjan vaikuttavia elokuvia, joista tunnetuimpia ovat Hyvästi, kaunokaiseni (Murder, My Sweet, 1944) ja Oikeutettu kosto (Crossfire, 1947). Kommunistijahti vei Dmytrykin vankilaan, ja pitkän ahdistelun jälkeen hän päätyi ilmiantajasi. Paluu Hollywoodin 1950-luvulla oli vaikea, mutta tuottaja Stanley Kramer antoi ohjaajalle uuden mahdollisuuden. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi myös Herman Woukin romaaniin perustuva Cainen kapina (The Caine Mutiny, 1954), toisen maailmansodan aikaiseen laivastoon sijoittuva draama, jossa seurataan huonokuntoisen miinanraivaaja-aluksen vaiheita ja päädytään lopulta oikeussaliin. Samaan tapaan kuin seuraavassa Dmytryk-elokuvassa Katkennut peitsi (Broken Lance, 1954), tässäkin keskiössä ovat sukupolvien väliset suhteet, mutta asetelma on sovitteleva. Tarina alkaa ja päättyy nuoren upseerin Willis Keithin (Robert Francis) kuvauksella. Keith saa pestin Cainella ja tutustuu viestintäupseeri Keeferin (Fred MacMurray) ja luutnantti Marykiin (Van Johnson). Tunnelma tiivistyy, kun Caine saa uuden kapteenin, Queegin (Humphrey Bogart), jonka todellisuuden taju alkaa vähitellen murtua. Bogartin tähtikuvan kannalta Cainen kapina on tietysti kiinnostava: se jatkaa samaa neuroottista linjaa kuin Hermot pinnalla (In a Lonely Place, 1950).Dmytrykin poliittisesti arveluttava tausta näkyy varmaankin siinä, että Cainen kapina vakuuttaa alkutekstien jälkeen elokuvan kuvaavan enemmän ”miehiä kriisin keskellä” kuin armeijaa tai laivastoa. Cainen kapina tavoittelee niitä selviytymisen malleja tai vaihtoehtoja, joita sotatilanne tarjoaa. Tarinan Juudas on Keefer, joka lopulta vetäytyy kaikesta vastuusta. Maryk puolestaan ottaa ohjat omiin käsiinsä, kun kapteeni Queeg jähmettyy pelosta aluksen jouduttua taifuunin kouriin. Keithin tukemana Maryk ottaa ohjat käsiinsä ja päätyy lopuksi oikeuden eteen. Queeg romahtaa kesken kuulustelun, mikä vapauttaa Marykin, mutta elokuva päättyy ambivalentisti: laivan hierarkkisessa yhteisössä upseerit eivät ole pystyneet tarttumaan Queegin avunpyyntöön.
Vaikka elokuvan lopussa järjestys palautuu ja Keith saa komennuksen uuteen laivaan, vaivaamaan jää miehistön kyvyttömyys käsitellä konfliktejaan. Vaikka Dmytrykin kädenjälki on taidokasta, Queegin hahmoa on ehkä sittenkin patologisoitu liikaa: aina ajautuessaan kriisin partaalle Queeg alkaa neuroottisesti pyöritellä marmorikuulia kämmenessään ja tuntuu, että loppukohtauksen murtuminenkin tapahtuu liian helposti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti