
Goodfellas viittaa jo nimellään mafiaveljiin, ystävyyden koodistoon, joka sitoo Henry Hillin (Ray Liotta) tovereihinsa, Jimmy Conwayhin (Robert de Niro) ja Tommy DeVitoon (Joe Pesci). Parasta elokuvassa on kolmikon dialogi ja lukemattomat välienselvittelyt, joita työstettiin improvisaation keinoin. Lopputuloksena on verbaalinen mutta samalla ruumiillinen ja affektiivinen mafiayhteisön kuvaus. Scorsesen oivalluksiin kuuluu kertojaäänen kautta tapahtuva näkökulman vaihdos. Tunnin jälkeen kertojaääneksi nousee Henryn lisäksi tuleva puoliso Karen (Lorraine Bracco).
Käsikirjoitus on erinomainen, mutta nyt katsottuna musiikin käyttö jää ihmetyttämään. Goodfellas valmistui aikana, jolloin Hollywood-elokuvien soundtrackille tungettiin niin monta hittibiisiä kuin mahdollista. Lopussa Sid Viciousin ”My Way” on vaikuttava, mutta muutoin biisilistaa olisi voinut karsia kovalla kädellä.
1 kommentti:
...ja on pakko myöntää että joe pescin katoamninen tarinasta laskee intensiteettiä.
Lähetä kommentti