Fransiskaaniveli Vilhelm Rubruk taivalsi 1200-luvun puolivälissä kaukaiseen Mongoliaan. Pääsiäisen kunniaksi voi siteerata kohtaa, jossa Rubruk käy keskustelua tartarilaisten kuvainpalvojien kanssa vuonna 1253:Kun olin käväissyt temppelin sisällä ja nähnyt siellä monia epäjumalankuvia, isoja ja pieniä, siirryin sitten istumaan noiden mainitsemieni pyhien miesten seuraan. Tiedustelin, millainen käsitys heillä on Jumalasta. ”Uskomme vain yhteen Jumalaan”, he sanoivat. Jatkoin sitten kysymällä: ”Uskotteko Jumalan olevan henki vai jotain aineellista?” ”Uskomme, että Jumala on henki”, he sanoivat. ”No, uskotteko, että Jumala on joskus ottanut ihmisen hahmon?”, kysyin. ”Emme”, kuului vastaus. ”Jos kerran uskotte”, minä kummastelin, ”että on yksi ainoa Jumala, joka on henki, miksi teette hänestä ruumiillisia kuvia ja vielä niin paljon? Ja kun ette usko, että Jumala olisi ottanut ihmisen hahmon, miksi silti teette hänestä juuri ihmishahmoisia kuvia, ettekä jotain muuta elollista muistuttavia?” Tähän he vastasivat: ”Tekemämme kuvat eivät ole kuvia Jumalasta. Kun joku varakas meikäläinen, hänen poikansa, vaimonsa tai joku hänelle rakas kuolee, edesmenneestä teetetään kuva, joka asetetaan tänne. Me kunnioitamme kuvaa muistona hänestä.” ”Sittenhän teette niitä vain ihmisten mieliksi”, minä huomautin. ”Emme toki”, he sanoivat, ”vaan muistoksi.” (Suomennos Sami Jansson)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti