Tykkivene Jangtse-joella (1966)

Richard McKennan romaaniin perustuva Tykkivene Jangtse-joella (The Sand Pebbles, 1966) on Hollywoodin vastine David Leanin spektaakkeleille: ohjaaja Robert Wise oli vastikään tehnyt Sound of Musicin ja oli uransa huipulla. Tykkivene Jangtse-joella valmistui Vietnamin sodan aikaan ja kuvasi yhdysvaltalaisten sotilaallista läsnäoloa Aasiassa vuonna 1926, tilanteessa, jossa kansallismielisten nousu Kiinassa johti levottomuuksiin ja väkivaltaisuuksiin. Mao Zedong ei elokuvassa esiinny, mutta vuonna 1927 Mao osallistui kapinaan Changshassa, Hunanissa, jossa hän johti kommunistien armeijaa. Changshan tapahtumiin viitataan Tykkiveneen loppupuolella. Robert Wisen eeppinen ohjaustyö on yli kolmituntinen, surullinen ja traaginen kuvaus, jossa Yhdysvaltain läsnäolo Kiinassa kyseenalaistetaan alusta lähtien. Pieni tykkivene tuntuu mitättömältä ja tarkoituksettomalta. Lopussa laivan kapteeni (Richard Crenna) lähtee pelkästä turhamaisesta ammattiylpeydestä pelastamaan lähestyskeskuksen asukkaita vain huomatakseen, etteivät saarnaajat halua lähteä. He viittaavat kintaalla kansallismielisyydelle ja ovat lähettäneet Geneveen kirjeen, jossa luopuvat kansallisista sidoksistaan. Utopistinen tavoite on kuitenkin tärvelty sillä hetkellä, kun tykkivene on lähtenyt epätoivoista tehtävää toteuttamaan. "Pelastajat" tuhoavat kaiken tiellensä osuvan, myös ne, jotka alunperin piti pelastaa.

Elokuvan päähenkilö on konemestari Jake Holman (Steve McQueen). Hänen individualisminsa tuntuu alussa piittaamattomuudelta, mutta vähitellen Jake kasvaa ymmärtämään kulttuurien välisiä eroja. Hän vihkii kiinalaispojan Po-hanin (Mako) konemestarin työn salaisuuksiin, mutta joutuu hyvin ristiriitaisessa kohtauksessa pelastamaan Po-hanin kidutukselta - surmaamalla. Jaken ystävä Frenchy (Richard Attenborough) puolestaan rakastuu kiinalaiseen tyttöön Mailyyn (Emmanuelle Arsan), mutta rajoja ylittävä suhde on tuhoon tuomittu.

Vaikka Tykkivene Jangtse-joella tuntuu toisaalta kolonialismin vastaiselta, kriittiseltä elokuvalta, näkemystä häiritsee negatiivinen kuva siitä tulevaisuudesta, johon Kiina on elokuvassa siirtymässä. Po-hanin ja Mailyn hahmot ovat kuin toteutumattomien Kiinan tulevaisuuksien ruumiillistumia: heidän on tuhouduttava siksi, ettei Kiinan ja länsimaiden ystävyydellä ole mahdollisuuksia.