Suomalaisen elokuvan festivaaleilla oli tämänvuotisena erikoisteemana kotimainen science fiction. Valitettavasti en ehtinyt kovinkaan montaa esitystä katsoa, mutta oli pakko päästä näkemään Orvo Saarikiven lyhytelokuva
Vuonna 2000 (Anno 2000). Se on sikäli poikkeuksellinen, ettei kaukaisen tulevaisuuden kuvitelmia studiokauden elokuvasta juurikaan löydy. Oman kiinnostavuutensa 13-minuuttiseen elokuvaan tuo se, että samaan aikaan toisen maailmansodan jälkeiset yhteiskunnalliset ongelmat ja kiihtyvä modernisaatio kirvoittivat tulevaisuusvisioita kaikkialla länsimaissa. Juuri 50-luvun kuluessa tulevaisuusnäkymät alkoivat karata käsistä, ja viidenkymmenen vuoden takainen tulevaisuus tuntui äärettömän kaukaiselta. Niinpä vuoden 2000 maailmassa arkipäivän liikenne hyödyntää lentokoneita ja helikoptereita, ja elokuva on vakiintunut jokakodin viihteeksi. Hauskimmillaan
Vuonna 2000 on kohtauksessa, jossa isoisä (Urho Somersalmi) ottaa käteensä filmikelan ja syöttää sen jättiläismäiseen korppuasemaan. Pojanpoika (Matti Ranin) saa nähtäväkseen historiallisen kavalkadin, mutta sen sijaan, että elokuva kuvittelisi, miltä menneisyys näyttää tulevaisuuden perspektiivistä, elokuva kuvaa vuoden 1950 lähimenneisyyttä, sotaponnistuksia, jälleenrakennustyötä ja yhteishenkeä nakertavaa poliittista liikehdintää. Tulevaisuusvisio on tehty muistuttamaan siitä, miten yhteiskunnan pitäisi pystyä puhaltamaan yhteiseen hiileen.
Esityksen toisena lyhytelokuvana nähtiin Veronica Leon ohjaama nukke-elokuva
Näkymätön käsi, Mona Leon vaikuttavia käsinukkeja hyödyntävä kansansatu, joka on tahditettu Jean Sibeliuksen neljännen sinfonian musiikkiin. Verkkainen rytmi ja fantastiset näkymät muistuttavat aikakauden neuvostoliittolaista satuelokuvaa.
Suomalaisen elokuvan festivaaleilla oli tämänvuotisena erikoisteemana kotimainen science fiction. Valitettavasti en ehtinyt kovinkaan montaa esitystä katsoa, mutta oli pakko päästä näkemään Orvo Saarikiven lyhytelokuva Vuonna 2000 (Anno 2000). Se on sikäli poikkeuksellinen, ettei kaukaisen tulevaisuuden kuvitelmia studiokauden elokuvasta juurikaan löydy. Oman kiinnostavuutensa 13-minuuttiseen elokuvaan tuo se, että samaan aikaan toisen maailmansodan jälkeiset yhteiskunnalliset ongelmat ja kiihtyvä modernisaatio kirvoittivat tulevaisuusvisioita kaikkialla länsimaissa. Juuri 50-luvun kuluessa tulevaisuusnäkymät alkoivat karata käsistä, ja viidenkymmenen vuoden takainen tulevaisuus tuntui äärettömän kaukaiselta. Niinpä vuoden 2000 maailmassa arkipäivän liikenne hyödyntää lentokoneita ja helikoptereita, ja elokuva on vakiintunut jokakodin viihteeksi. Hauskimmillaan Vuonna 2000 on kohtauksessa, jossa isoisä (Urho Somersalmi) ottaa käteensä filmikelan ja syöttää sen jättiläismäiseen korppuasemaan. Pojanpoika (Matti Ranin) saa nähtäväkseen historiallisen kavalkadin, mutta sen sijaan, että elokuva kuvittelisi, miltä menneisyys näyttää tulevaisuuden perspektiivistä, elokuva kuvaa vuoden 1950 lähimenneisyyttä, sotaponnistuksia, jälleenrakennustyötä ja yhteishenkeä nakertavaa poliittista liikehdintää. Tulevaisuusvisio on tehty muistuttamaan siitä, miten yhteiskunnan pitäisi pystyä puhaltamaan yhteiseen hiileen.
Esityksen toisena lyhytelokuvana nähtiin Veronica Leon ohjaama nukke-elokuva Näkymätön käsi, Mona Leon vaikuttavia käsinukkeja hyödyntävä kansansatu, joka on tahditettu Jean Sibeliuksen neljännen sinfonian musiikkiin. Verkkainen rytmi ja fantastiset näkymät muistuttavat aikakauden neuvostoliittolaista satuelokuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti