RKO:n tuottama ja Leo McCareyn ohjaama Paroonitar painuu maan alle (Once Upon a Honeymoon, 1942) on romanttinen komedia, mutta erikoisella tavalla hybridinen kooste ajankohtaista poliittista kommentointia ja jännityselokuvaa. Kuten tunnettua, Hollywood ei ennen Pearl Harboria juurikaan kuvannut Euroopassa käytyä sotaa, mutta joulukuun 1941 jälkeen elokuva osallistui aktiivisesti sotaponnisteluihin. Paroonitar painuu maan alle alkaa vuodesta 1938, Itävallan siirtymisestä Saksan osaksi, ja päättyy arviolta vuoteen 1940, jolloin natsit marssivat Pariisin kaduille. Elokuvan kuvaamana aikana Yhdysvallat oli puolueeton, eikä amerikkalaisten liikkeille vielä periaatteessa ollut estettä. Tarina alkaa Wienissä, kun nuori Katherine Beaut-Smith (Ginger Rodgers) on menossa naimisiin itävaltalaisen parooni Franz von Luberin (Walter Slezak) kanssa. Amerikkalainen uutistoimisto yhyttää paikalla toimittaja Patrick O'Toolen (Cary Grant) urkkimaan tietoja paitsi avioliitosta myös Luberin oletetusta yhteydestä Adolf Hitleriin. O'Toolelle paljastuu nopeasti, että Katherine on entinen tanssija Katie O'Hara. Luber pyrkii antamaan itsestään natsikriittisen kuvan ja siirtyy morsiamensa kanssa Anschlussin jaloista ensin Tšekkoslovakiaan, sitten Puolaan. Vähitellen ilmenee, että Luber on asekauppias, joka myy Saksan vihollisvaltioille kehnoja aseita. Puolalaisen upseerin roolissa nähdään itse Albert Bassermann, 1910-luvun saksalaisen mykkäelokuvan tähti!Puolassa Katie antaa passinsa juutalaiselle sisäkölle ja pelastaa tämän natsien jaloista. Samalla Katie itse tekeytyy kuolleeksi ja karkaa Patrickin kanssa Norjan, Hollannin ja Belgian kautta Ranskaan. Jännityselokuvamaisen tarinan ohessa on sekä pitkiä romanttisia jaksoja että absurdia screwball-huumoria, kuten kohtauksessa, jossa Katie Norjassa sukeltaa kadottamiensa jalokivien perään. Mukaan solahtaa myös aimo annos isänmaallisuutta, kun sekä Katie että Patrick muuttuvat ennen pitkää agenteiksi ja tuntuvat käyvän sotaa jo ennen kuin se on Yhdysvaltain näkökulmasta edes puhjennut.
Ginger Rodgers on erinomainen komedienne, mutta tuntuu, että tässä elokuvassa tyylilaji on paikoin hakusessa, ja välillä tuntuu, ettei Cary Grantkään ole aivan varma siitä, mihin elokuva on menossa. Sen sijaan itävaltalaissyntyinen Walter Slezak (1902–1983) tekee vakuuttavan suorituksen parooni von Luberin roolissa. Olisikohan Luberin hahmo saanut inspiraatiota tunnetusta itävaltalaisesta asekauppiaasta Fritz Mandlista, Hedy Lamarrin ensimmäisestä aviomiehestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti