Jeanne d'Arc on historian elokuvatuimpia hahmoja. Carl Theodor Dreyerin vaikuttavan mykkäelokuvan lisäksi kannattaa ehdottomasti katsoa Robert Bressonin käsikirjoittama ja ohjaama Jeanne d'Arc (Le Procès de Jeanne d'Arc, 1962), joka on ammennettu suoraan oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Visuaalinen tyyli on Bressonille tyypillisen niukka ja viitteenomainen, ja runsaan tunnin mittaiseen draamaan on saatu mahdutettua uskomaton dialogi Jeannen ja tuomareiden välillä. Tosiasiassa Jeanne d'Arcin oikeudenkäynti kesti koko kevään 1431. Bressonin tulkinnassa kysymysten ja vastausten kehä on niin mukaansatempaava, suggestiivinen, että katsomista on vaikea lopettaa, kun alkuun on päässyt. Jeanne kertoo kuulemistaan äänistä, Pyhän Katariinan, Margareetan ja Mikaelin läsnäolosta. Mieleen jää monta yksityiskohtaa, ennen kaikkea keskustelu vaatteista. Jeanne oli pukeutunut miehen asuun, ja tätä ratkaisua häneltä penättiin oikeudenkäynnissä useaan otteeseen. Jeanne halusi osallistua messuun ja ehtoolliselle, mutta tämä ei ollut mahdollista niin kauan kuin hän käytti miehen asua, ja asusta hän ei voinut luopua, koska äänet olivat niin vaatineet.Vuoden 1431 oikeudenkäyntiasiakirjojen lisäksi Bresson tukeutui 25 vuotta myöhemmin pidettyyn puhdistusoikeudenkäyntiin, jossa Jeanne d'Arcin tapaukseen palattiin. Lähes jokainen elokuvan repliikki on suoraan historiallisista asiakirjoista lainattu, mutta tästä huolimatta Bressonin elokuvaa ei voi pitää menneisyyteen uppoutuvana. Lavastuksen ja puvustuksen käytössä on modernistista ajattomuutta, joka nostaa käsitellyt teemat irti 1400-luvun kontekstistä. Bressonin tulkinnassa Jeanne on oman uskonsa ja vakaumuksensa puolustaja. Vaikka tulkinta on ajaton, on Bressonin rakentama lähes musiikillisesti rytmitetty dialogien sarja myös poikkeuksellinen menneisyyden kuvaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti