Vaarallinen romanssi (1959)

Alfred Hitchcockin Vaarallinen romanssi (North by Northwest, 1959) on elokuva, johon on mahdoton kyllästyä. Se valmistui ohjaajan Yhdysvaltain-kauden huippukohdassa, Vertigon (1958) ja Psykon (1960) välissä, ja vetää yhteen monia Hitchcockin elokuvien tunnusmerkkejä: se on äärimmäinen takaa-ajoelokuva, jossa mainosmies Roger O. Thornhill (Cary Grant) joutuu tahtomattaan niin poliisin kuin rikollistenkin takaa-ajamaksi. Samalla trilleri on taidonnäyte, kuten Hitchcock itsekin totesi, siitä miten jännityselokuva ei oikeastaan tarvitse toiminnan sytykkeeksi paljonkaan. Katsojalle moni asia jää hämärän peittoon, mutta silti jokaista kuvaa seuraa silmät kiiluen.

Vaarallisessa romanssissa viehättää myös se, miten elokuvaa voi katsoa eri tavoin eri tilanteissa. Sen voi asettaa kylmän sodan kontekstiin, sitä voi tarkkailla vaihtuvien identiteettien tutkielmana tai tulkita tyylitietoisena metaelokuvana, jossa jokainen kohtaus on ikään kuin sormiharjoitelma siitä, miten sen voisi ylipäätään elokuvallisesti toteuttaa. Hitchcock totesi itse, että filmaukset olivat elokuvaprosessin tylsin vaihe, sillä luova työ oli jo ohi. Vaarallinen romanssi on suunnittelun mestarinäyte. Kuuluisassa peltokohtauksessa voi jännittämisen sijasta kiinnittää huomionsa vain siihen, miten kuvien kompositio ja järjestys on rakennettu. Vaarallinen romanssi näyttäytyy erityisen graafisena elokuvana. Ehkä tätä oireilevat jo alkutekstit, joissa viivojen ja vektoreiden verkostosta muodostuu pilvenpiirtäjän seinä. Lopulta siihen piirtyvät krediitit kuin YK:n päämajan kylkeen kiinnitetyt valomainokset. Myöhemmin elokuvassa Thornhillin pakoa seurataan korkealta rakennuksen katon tasalta, jolloin päähenkilön pyristelyt näyttävät vääjäämättömän turhilta.

Vaarallinen romanssi huipentuu kansallisen monumentin huipulla, Mount Rushmorella Etelä-Dakotassa. Korkeat paikat ja näkymät ylhäältä alas ovat taattua Hitchcockia. Katsojan on turha kysyä, miksi ihmeessä kylmän sodan agentit pyrkivät salakuljettamaan mikrofilmejä maasta näin monimutkaisesti. Sen sijaan jäin pohtimaan Vaarallisen romanssin kuvaa viranomaisista. Salaisen palvelun johtohahmoihin kuuluva Professori (Leo G. Carroll) on kulissien takaisen kylmän sodan aivot, eikä hän paljoakaan piittaa Thornhillin sen paremmin kuin vieraan vallan hyväksi työskentelevän Vandammin (James Mason) seuralaisen Eve Kendallin (Eva Marie Saint) kohtalosta. Salaisen palvelun manipulaattoreille ihmiset ovat vain pelinappuloita, joilla on välinearvoa.