1. elokuuta 2010

Dollarivirta (1966)

Vuonna 1922 syntynyt Carlo Lizzani muistetaan Roberto Rossellinin neorealistisen klassikon Saksa vuonna nolla ja Giuseppe de Santisin draaman Katkeraa riisiä käsikirjoittajana, puhumattakaan monista hienoista ohjaustöistä, kuten Tarina köyhistä rakastavaisista (Cronache di poveri amanti, 1954). Lizzanin uralta löytyy myös kaksi spagettiwesterniä, jotka hän ohjasi salanimellä Lee W. Beaver. Näistä ensimmäinen oli vuonna 1966 valmistunut Dollarivirta (Un fiume di dollari). Dino de Laurentisiin tuottama lännenelokuva ei häpeä maineikkaimpien italowesternien seurassa. Se on napakka tarina, jota Ennio Morriconen (salanimellä Leo Nichols) säveltämä musiikki kannattelee.

Dollarivirran alussa katsoja tutustuu kahteen entiseen etelän konfederaation sotilaaseen, Jerry Brewsterin (Thomas Hunter) ja Ken Seagulliin (Nando Gazzolo), jotka sisällissodan jälkeen pakenevat mukanaan vaunulastillinen voittajien kultaa. Kun armeijan joukot saapuvat, Seagull hyppää kyydistä ja Brewster ottaa syyt niskoilleen. Viiden vankilavuoden jälkeen Brewster palaa vaatimaan oikeutta, sillä Seagull, nyttemmin Milton, on pitänyt rahat itsellään. Brewsterin vaimo on kuollut mutta poika elossa. Stereotyypisimpiin hahmoihin kuuluu Miltonin kätyri Garcia Mendez (Henry Silva), joka on kovasti Jack Palancen oloinen, neuroottinen pyssysankari. Hollywood-otetta kertomukseen tuo Dan Duryea, joka lopussa paljastuu pohjoisvaltioiden everstiksi. Vaikka tarina alkaa ahneudesta, päähenkilö Jerry Brewster on lopulta päähänpotkittu kapinallinen, joka puolustaa köyhien oikeuksia ja päätyy Austinin kaupungin sheriffiksi.

Nimensä puolesta Dollarivirta ratsastaa Sergio Leonen dollaritrilogian tuomalla kansainvälisellä menestyksellä, vaikkei Lizzanin westernissä erityisen paljon dollareita käsitelläkään. Samaa mielleyhtymää käyttivät monet muutkin italialaiset lännenelokuvat. Minulla oli 1980-luvulla seinälläni juliste, joka vei Leonen lypsämisen huippuunsa: kun Leone oli vuonna 1965 saanut valmiiksi elokuvan Vain muutaman dollarin tähden, Giogio Ferroni ohjasi seuraavana vuonna elokuvan Muutama taala lisää (Per pochi dollari ancora, 1966).

4 kommenttia:

Eugen Gurjasti kirjoitti...

Hei. Löysin tämän mainion blogisi jo joskus aiemminkin, mutta sitten tämäkin unohtui, kun ei ole mahdollista seurata bloggerin tms. kautta.

Olisiko mahdollista lisätä blogiin jokin seuraa-painike, ettei jäisi sitten seuraamatta. Harvaa blogia lueskelen itse, kun elokuva-aiheisia ei liiaksi asti ole suomeksi perustettu.

Hannu Salmi kirjoitti...

Hei! Koetin katsoa sivun säätöjä, mutta en oikein osaa tehdä seuraa-painiketta. Yritän vielä löytää ratkaisun.

t. Hannu

Eugen Gurjasti kirjoitti...

Itselläni toimii kun menee Ulkoasu, Lisää gadget, Lukijat. Kun lisää tuon Lukijat osion blogiin, painike ilmestyy samalla. Pitäisi toimia sullakin samanlailla koska kummallakin on Blogger.

Hannu Salmi kirjoitti...

Nyt on lisätty. Se toimikin näppärästi.