Tuuleen kirjoitettu (1956)

Douglas Sirkin Tuuleen kirjoitettu (Written on the Wind, 1956) on Hollywood-melodraamojen aatelia. Tarinassa ei sinänsä ole mitään yllättävää: teksasilaisen öljypohatan lapset Kyle (Robert Stack) ja Marylee Hadley (Dorothy Malone) kärsivät tahoillaan rakkaudettomuudesta. Alkoholismi suistaa Kylen vainoharhaisuuteen, jossa hän ei tunnista puolisonsa Lucyn (Lauren Bacall) rakkautta. Marylee taas on ihastunut perheen ottopoikaan Mitch Wayneen (Rock Hudson), jonka sydän lämpiää vain Lucylle. Mahdottoman tilanteen vuoksi Mitch on jo suunnistamassa Iranin öljykentille, mutta ihmissuhteiden verkko kiristyy tavalla, joka johtaa Kylen kuolemaan. Tarinaa tärkeämpää on lopulta se tapa, jolla kokonaisuus on punottu yhteen. Douglas Sirkin ohjaus on parhaimmillaan alkuteksteissä, jotka tiivistävät koko draaman: Kyle ajaa öisten öljykenttien läpi mielipuolisen juoppohulluuden vallassa, tuuli viskaa syksyisiä lehtiä kartanon eteiseen, kaikkien päähenkilöiden katseet kohoavat valokeilaan ja laukaus kajahtaa. Valtaosa elokuvasta on tarinan kliimaksiin johtavaa takautumaa. Ratkaisuna on oikeussalikohtaus, jossa selvitetään Kylen kuolinsyytä: Marylee nousee tunteidensa yläpuolelle ja kertoo totuuden. Viimeisissä kuvissa Marylee on astunut isänsä saappaisiin, pääjohtajan pallille ja jää pitelemään öljytornin pienoismallia samalla, kun Mitch ja Lucy karistavat Teksasin pölyt kannoiltaan.

Jäin lopuksi miettimään elokuvan nimen merkitystä. Mitä Tuuleen kirjoitettu tarkoittaa? Tarkoittaako se, että ihmisen kohtalo on hauras kuin tuuleen henkäisty runo, vai pikemminkin sitä, että kohtaloa ei lopulta ole hakattu kiveen. Kaikki voi muuttua, ja muutos on omissa käsissä. Kyle on siihen liian heikko, mutta Marylee tarttuu lopulta tilaisuuteensa. Mutta toisaalta hänkin asettuu oman ”niskavuorensa” perilliseksi, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Onko pikemminkin niin, että muutoksen mahdollisuus on lopulta ”tuuleen kirjoitettu”, yhtä haihtuvaa ja muuttuvaa kuin syksyinen tuuli. Sekä Kyle että Marylee viittaavat lapsuuden onnelliseen elämään, jota symboloi joki. Sinne ei kuitenkaan ole paluuta: mennyt on poissa.

Tuuleen kirjoitettu jää mieleen myös visuaalisen tyylittelynsä vuoksi. Värit ovat loisteliaat, erityisesti punaisen ja vihreän kontrastit.