Requiescant (1967)

Carlo Lizzanin toinen – ja viimeinen – lännenelokuva Requiescant (1967) on poliittisen spagettiwesternin erikoisuus. Suomenkielistä nimeä sillä ei tiettävästi ole, mutta nimi viittaa latinankieliseen lauseeseen ”Requiescant in pace”, ”Levätköön rauhassa”. Samalla Requiescant on kolumbialaisen näyttelijän Lou Castelin roolihenkilön nimi. Castel oli tehnyt pari vuotta aiemmin läpimurtonsa Marco Bellocchion perheen ja yhteiskunnan suhteita ruotivassa esikoiselokuvassa Nyrkit taskussa (Pugni in tasca, 1965). Poliittista sävyä Lizzanin westernille tuo myös toinen näyttelijävalinta: vallankumouksellisen papin Don Juanin roolissa on elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini.

Requiescant alkaa kansanmurhalla, teurastuksella. Henkiin jää pieni poika. Alkutekstien aikana uskonnollinen pariskunta korjaa orvon parempaan talteen ja kasvattaa hänet aikuiseksi tyttärensä Princyn (Barbara Frey) rinnalla. Lizzanin kertojantaidot tulevat esiin siinä, miten napakasti juoni etenee ensimmäisen puolen tunnin aikana. Jo alkutekstien päättyessä orpo (Lou Castel) on varttunut, ja parin minuutin kuluttua Princy on ehtinyt lähteä kiertelevän teatteriseurueen mukaan. Velipuoli lähtee etsimään sisartaan, mutta törmää postivaunujen ryöstöön. Kuljettajan ase kirpoaa käsistä suoraan sankarin syliin, ja puolihuolimattomasti tämä surmaa ryöstäjät. Vasta nyt seuraa nimeäminen: sankari ottaa Raamatun ja toivottaa rauhaa vainajille ikuisessa levossa. Omalaatuinen käytös antaa hänelle nimen Requiescant.

Epäilemättä tämä kaikki kuulostaa hyvin italowesternmäiseltä, mutta Lizzanin työssä on omintakeista persoonallisuutta, ja lopulta symbioosi väkivallan, katolisuuden ja italialaisen kommunismin välillä on kiehtova. Ennen pitkää Requiescant saapuu San Antonioon ja tapaa verilöylyn pääarkkitehdin Fergusonin (Mark Damon), joka on Villin Lännen ympäristöön siirretty pesunkestävä dandy. Erikoisia ovat myös hänen apurinsa, erityisesti barbinukkea hypistelevä Burt (Franco Citti).

Elokuvan vaikuttavimpiin kohtauksiin sisältyy tilanne, jossa Requiescant löytää verilöylyn paikan, tunnistaa maiseman ja traumaattinen muisto palautuu mieleen. Lojumaan jätetyt luurangot saatetaan haudanlepoon.