Terrence Malickin ura on ihmeellinen: hän ohjasi 1970-luvulla mieleenpainuvat elokuvat Julma maa (Badlands, 1973) ja Onnellisten aika (Days of Heaven, 1978). Sitten seurasi kahden vuosikymmenen hiljaisuus. Vuonna 1998 Malick palasi kameran taakse elokuvassa Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line). Malickin neljäs pitkä elokuva The New World, suomeksi The New World, valmistui ensi-iltaan vuonna 2005. Pocahontasin tarinaan perustuva draama kertoo kahden maailman kohtaamisesta: vuonna 1607 englantilaisten purjealukset saapuvat Virginian rannikolle ja päähenkilö John Smith (Colin Farrell) tutustuu paikallisen päällikön tyttäreen Pocahontasiin (Q'Orianka Kilcher). Vaikka elokuvan säveltäjä James Horner on viime aikojen suosikkeja - Apocalypton, Troijan, Titanicin ja Braveheartin säveltäjä - kaikki tuntuu pelkältä lainalta. Brittialusten lähestyessä Virginiaa taustalla soivat Richard Wagnerin Reininkullan sävelet. Kun lemmensuhde Smithin ja Pocahontasin välillä puhkeaa, musiikki vaihtuu Mozartin pianokonsertoksi!On helppo ymmärtää, miksi monet pitävät elokuvaa hidastempoisena ja anakronistisenakin. Mutta Malickin idea on varmaan toinen. Hän rakentaa elokuvastaan laajempaa vertauskuvallista kertomusta, jossa sivilisaatio- ja utopiatarina yhdistyy rakkauskertomukseen. Ehkä teosta ei pitäisi katsoa historiallisena elokuvana lainkaan. Vaikuttavinta Uudessa maailmassa on alun luontoidylli: se on aivan kuin elokuvallistettua Chateaubriandia. Eikö Chateaubriand kuvaa Atalan alussa juuri tällaista maailmaa ja eikö Pocahontas ole ilmiselvä Atala? Vasta elokuvan jälkeen kurkistin netistä Terrence Malickin elämänvaiheita ja, kuinka ollakaan, hän vietti hiljaiselonsa Ranskassa opettajana. Malickin täytyy tuntea Chateaubriand.
1 kommentti:
MALICKIN NEW WORLD: kommentteja
1. New World on poeettisen leikkauksen taidetta, joka kutsuu suorien otosten tilaan, siihen maailmaan, jota katsojan, ainakin minun itseni, kuuluu tarkastella ja kuunnella, jossa tehdä oletuksia ja johtopäätöksiä.
2. New Worldia katsoessa keksin ikään kuin uudelleen, tuoreesti ja konkreettisesti sen kohtalon, joka syntyy eurooppalaisten uudisasukkaiden ja alkuperäisväestön kohtaamisessa. Huomaan jopa toivovani sen onnistumista todellista ja julmaa historiaa onnellisemmin. Ikään kuin mikään tuntemamme historia tässä elokuvassa ei olisikaan vielä tuntemaame ja tietämäämme.
3. "Emme koskaan löydä asian (inhimillisen, biologisen tai jopa fysikaalisen ilmiön) mieltä, ellemme tiedä, mikä voima on ominut sen itselleen, käyttää sitä hyväkseen, on vallannut sen tai ilmaisee siinä itseään." Näin Deleuze kirjoittaessaan Nietzschestä.
Minusta Malick New Worldissa kutsuu meidät tarkastelemaan maailmaa Deleuzen tavoin. Ja Malickin voisi ajatella lisäävän tähän vielä, että kyetäksemme siihen tarvitsemme enemmän hitautta. (Vaikkakin tänä terrorismin ja sen utooppisen ja välittömän kitkemisen aikakautena tätä epätietoisuuden ja hitauden yhdistelmää on vaikea hyväksyä.)
4. New Worldissa ihmisen "viaton" kauheus ja julmuus ei tunnu romanttiselta ajatukselta vaan sen tosiseikan havaitsemiselta, että me luomme ja löydämme hyvän ja pahan kulkiessamme maailmassa. Että ihminen on ensin viattomuudessaan kauhea. Malickin elokuvan voi kokea kuvauksena Hannah Arendtin banaalista pahuudesta; tai pahuudesta joka luulee vielä itseään hyväksi...(P.S. Sotaelokuvat olisi tehtävä juuri näin! New World tarjoaa niille loistavan rakenteen. Edes Malick itse ei kyennyt tähän vielä sodasta itsestäänselvyyksiä hokevassa Veteen piirretyssä viivassa, jossa oli aivan liikaa valmista ja mieltämme turvaavaa moraalia ja pasifismia).
5. Vaikka intiaanien romantisoitu viattomuus lausutaankin äänen vain Smithin aikalaissuulla, tuntuu, että Malick tässä puhuu hänen lävitseen. Malickin romanttisuuden huomaa siitä, miten hän ohjaa intiaaneille lapsekasta leikkisyyttä ja eläimellistä tarkkaavaisuutta.
6. Lukiessani Blaken Tiikeriä ajattelen aina hänen tarkoittaneen ihmisen ja maailman valotonta järjestystä. Sitä, mikä asettuu maailman teon ja sen tapahtumisen väliin. New World on Malickin tiikeri.
7. Esa Kirkkopelto on jossain maininnut, että suuri taide näyttää muotonsa. Juuri sen New World mielestäni tekee.
Lähetä kommentti