Kesän kiistämätön mediatapahtuma on ollut seitsemännen Harry Potter -kirjan ilmestyminen 21. heinäkuuta. Harvoin on kirjallisuudessa nähty mitään vastaavaa. Englantilaisen Bloomsbury-kustantamon teos Harry Potter and the Deathly Hallows nousi parrasvaloihin Suomessakin. Kirjakaupat ovat tuskin koskaan mainostaneet yhtä näyttävästi vieraskielistä kirjaa.Jo kauan on tiedetty, että teos jää viimeiseksi Potter-seikkailuksi – ellei kirjailija pyörrä päätöstään tulevina vuosina. Fanit ja toimittajat ovat arvuutelleet, kuka lopulta heittää henkensä kirjan viimeisillä sivuilla. Sekin on tiedetty, että kirjailija J. K. Rowlingilla on ollut viimeisen luvun luonnos tallelokerossaan jo vuosien ajan.
*
Kun sarjan ensimmäinen osa Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi kymmenen vuotta sitten, sanomalehdissä esiintyi moralisoivia kommentteja okkultistisen viihteen noususta. Eräs toimittaja soitti minullekin ja kysyi näkemystä lastenkulttuurin muutoksesta. Maailma oli menossa mullin mallin, kun nuoret ihailivat noitia, salaseuroja ja loitsuja. Yritin kuulostaa tyyneltä: ainahan lasten, ja aikuistenkin, viihteessä on rakennettu mytologioita, tarumaailmoja, joihin voi heittäytyä.
Harry Potterin viehättävyys perustuu tutun ja vieraan, tavallisen ja epätavallisen kohtaamiseen. Päähenkilö voisi olla kuka tahansa, yksi meistä. Viattomuuden merkkinä hänellä on silmälasit niin kuin Harold Lloydilla.
Kirjallisuudessa ja elokuvassa on ennenkin nähty rillipäisiä Harryja. Mieleen tulee Len Deightonin rikosromaanien päähenkilö, joka elokuvasovituksissa nimettiin Harry Palmeriksi. Ian Flemingin Bond-romaaneista poiketen Deightonin sankari oli tuiki tavallinen: hän vietti arkista elämää, käytti silmälaseja ja shoppaili supermarketissa. Jos jätetään Likainen Harry laskuista, Harry on yleensä nobody, kuten Alfred Hitchcockin elokuvassa Mutta… kuka murhasi Harryn?
*
Jos Harry Potter liikkuu tavallisen ja epätavallisen välimaastossa, samaa voi sanoa koko Potter-ilmiöstä. Äärimmäisyydet kohtaavat. Kaikkien aikojen kirjallinen menestys syntyi arkielämän puristuksessa. Kustantajan kotisivujen mukaan yksinhuoltajaäiti istui edinburghilaisissa kahviloissa kirjoittamassa aina, kun tytär nukkui päiväunia vaunuissaan. Lyhyet luomisen puuskat synnyttivät menestysteoksen.
Potter-ilmiössä arkinen aherrus ja maailmanlaajuinen menestys kohtaavat. Toinen äärimmäisyys liittyy itse tarinaan. Rowling on alusta lähtien ollut selvillä siitä, miten Harrylle kävisi. Salaisuutta on kehystänyt ennennäkemätön mediakohu: kaikissa maanosissa on supistu siitä, että Potterin kohtalo on suuri salaisuus.
Kyynikko voisi todeta, ettei menestyskirjallisuuden kirjoittaminen ole paras tapa säilyttää salaisuuksia – ellei salaisuus ole vain peitetarina bisnekselle. Juhannuksen tienoilla uutisoitiin, että Rowling oli jo kertonut loppuratkaisun miehelleen. Maailmassa oli kaksi ihmistä, jotka tiesivät! Kirjailija vetosi kotisivuillaan 18. heinäkuuta kaikkiin todellisiin Potter-faneihin, että nämä muistaisivat pitää salaisuuden, kun saavat kirjan käsiinsä.
Salamyhkäisyydestä huolimatta viimeisen Potterin tuotanto on ollut teollista toimintaa. Julkistamista on valmisteltu etukäteen huolellisesti: miljoonia kirjoja on kuljetettu rekka-autoilla logistiikkakeskuksiin ja edelleen kirjakauppoihin odottamaan h-hetkeä. Vartioliikkeet on pestattu huolehtimaan kuljetusten sujuvuudesta ja siitä, ettei ”salaisuus” vuoda liian aikaisin laittomille markkinoille. Toisin kävi. Ilonpilaajat olivat nokkelampia. Yhdysvalloissa vikkeläkätinen valokuvaaja ehti laittaa paksun opuksen verkkoon.
Suomikin kuului ilonpilaajiin. Nurmeksessa sijaitseva S-Market ehti myydä viisi kappaletta kirjaa jo 19. heinäkuuta, vaikka kaikkialla maailmassa, niin New Yorkissa kuin Berliinissäkin, miljoonat fanit ryhmittyivät kirjakauppojen eteen odottamaan lämpimäisiä. Salaisuus oli murrettu. Jos Harry Potter eläisi, hän olisi varmasti arvostanut kekseliäisyyttä – kaikissa muodoissaan.
(ilmestynyt Turun Sanomissa 24.7.2007)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti