Sound of Music (1965)

Täytyy myöntää, etten ennen tätä päivää ollut katsonut kokonaisuudessaan musikaalia Sound of Music (1965), mutta nyt tehtävä on täytetty. Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II:n Broadway-musikaali on kaikkien aikojen menestyneimpitä. Jos lasketaan yhteen musikaalin levytykset ja Robert Wisen ohjaaman elokuvan äänitteet, niiden myynti päihittää mennen tullen aikakauden muun musiikin. Tarinan tulkintahistoria on pitkä siinä mielessä, että Rodgers ja Hammerstein saivat idean vuonna 1956 valmistuneesta länsisaksalaisesta elokuvasta, Wolfgang Liebeneierin ohjaamasta Trappin perheestä (Die Trapp-Familie), joka perustui Maria von Trappin vuonna 1949 julkaisemaan muistelmateokseen The Story of the Trapp Family Singers. Saksassa elokuvalle tehtiin vielä jatko-osa Trappin perhe Amerikassa (Die Trapp-Familie in Amerika, 1958).

Sound of Music on ilmestynyt erinomaisena bluray-julkaisuna, jossa on Robert Wisen kommenttiraidan lisäksi kosolti yksityiskohtia kuvauspaikoista ja tuotantohistoriasta. Tekijöille Julie Andrews oli itsestään selvä valinta Marian rooliin, mutta Itävallan laivaston (uskomatonta kyllä!) kapteenin Georg von Trappin rooliin harkittiin useitakin vaihtoehtoja. Ehdolla oli Sean Connery, joka oli saanut menestystä James Bondina, ja Yul Brunner, joka oli esiintynyt Rodgers & Hammerstein -elokuvassa Kuningas ja minä (The King and I, 1956). Lopulta rooliin valittiin kanadalaissyntyinen Christopher Plummer, joka tarinan mukaan oli erityisesti Maria von Trappin mieleen. Plummer oli edellisenä vuonna näytellyt puolihullua keisari Commodusta Anthony Mannin spektaakkelissa Rooman valtakunnan  tuho (The Fall of the Roman Empire, 1964). Oikea Georg von Trapp ei enää ollut menestystä todistamassa, sillä hän oli menehtynyt Yhdysvalloissa vuonna 1947.

Sound of Music sisältää turistista paikkatietoa Salzburgista ja sen lähistöltä, mutta ennen kaikkea elokuva on sujuvasti eteenpäin juokseva musikaali, jonka musiikkinumerot seuraavat toisiaan ketterästi. Vastakkain asettuvat musiikki, jonka merkityksen Georg von Trapp on unohtanut, ja ankara kuri, jonka valtaan perhe on jäänyt puolison kuoltua. Kotiopettaja-Maria saa Georgin löytämään musiikin ja itsensä, ja samalla perheensä, mutta tuota pikaa kuri saa poliittiset mittasuhteet, kun Saksa liittää Itävallan itseensä 1938. Elokuvassa tämä tapahtuu tosin vasta viime tingassa, noin kahden tunnin ja 20 minuutin jälkeen. Trappin perheestä tulee romantisoitu fantasiakuva toisen maailmansodan eloonjääneistä. Samalla elokuva nostaa kuitenkin mieleen Richard Dyerin artikkelin Entertainment and Utopia: musikaalin yltäkylläisyydessä ja ihmissuhteiden välittömyydessä on ripaus arkipäivän utopistisuutta, joka tempaa vastustamattomasti mukaansa.