Marokko (1930)

Josef von Sternbergin ohjaama ja Jules Furthmanin käsikirjoittama Marokko (Morocco, 1930) on Hollywoodin varhaisen äänielokuvan parhaimmistoa. Sternberg oli siirtynyt ääniaikaan jo elokuvassa Thunderbolt (1929), jonka jälkeen hän ohjasi Sinisestä enkelistä (Der blaue Engel/The Blue Angel, 1930) sekä saksan- että englanninkielisen version. Marokko oli tärkeä lenkki Marlene Dietrichin Hollywood-uran käynnistäjänä, ja hän saikin Oscar-ehdoukkuuden roolistaan Amy Jollynä, yökerholaulajana. Alun laivakohtauksessa hänet nimetään ”itsemurhamatkustajaksi”, jolla on Afrikkaan mennessään vain menolippu. Rikas La Bessiere (Adolphe Menjou) tekee tuttavuutta Amy Jollyn kanssa jo laivalla, mutta he tapaavat uudelleen maissa, Marokkossa, jossa Amy tutustuu myös naisten miehenä esiintyvään legioonalaiseen Tom Browniin (Gary Cooper). Kolmiodraamassa vastakkain asettuvat ylellinen mutta intohimoton suhde (La Bessiere) ja epävarma mutta intohimoinen rakkaus (Brown), jossa tulevaisuus jää auttamattoman hämäräksi ja avoimeksi.

Erityisen vaikuttava on loppukohtaus, jossa legioonalaiset lähtevät, Amy heittää kenkänsä ja lähtee joukkojen perässä erämaahan, kohti tuntematonta päämäärää. Vaikuttavaksi kohtauksen tekee – paitsi Lee Garmesin erinomainen kuvaus – taitava äänenkäyttö. Ääni on diegeettistä, eikä kohtauksessa ole lainkaan aikakauden elokuvalle tyypillistä musiikin pauhua. Etääntyvänä kaikuna kuuluu legioonalaisten marssirytmi, rumpujen lyönti, mutta samaan aikaan ääniraidalla voimistuu Saharasta puhaltavan tuulen suhina. Se on kuin kutsu, joka tempaa Amy Jollyn mukaansa. Rohkea äänen käyttö tuo mieleen tavan, jolla Sternberg aloitti seuraavan elokuvansa Eri lippujen alla (Dishonored, 1931): jos Marokko päättyy kuivan erämaan kuiskaukseen, Eri lippujen alla alkaa sateen ropinalla.

Sternbergin yhteistyö Jules Furthmanin kanssa jatkui kaksi vuotta myöhemmin elokuvassa Shanghain pikajuna (Shanghai Express, 1932).