Hyvää huomenta (1959)

Yasujiro Ozu ohjasi uransa loppupuolella herkän, komediallisen draman Hyvää huomenta (Ohayô, 1959), jonka kehyksenä on japanilaisen yhteiskunnan modernisaatio 1950-luvulla. Tarina sijoittuu minimalistisesti kuvattuun lähiöön, jossa perheet elävät tiiviisti: koululaiset lähtevät aamuisin tuulisen harjun yllä kulkevalle tielle ja aviomiehet saapuvat mystisistä työpaikoistaan, mutta muutoin elokuva sijoittuu kodin seinien sisäpuolelle, yksityiseen sfääriin. Keskiössä olevan Hayashin perheen pojat käyvät naapurissa katsomassa televisiota, varsinkin sumopainia, ja tv:n omistava nuoripari tuntuu edustavan modernia: pariskunta hiippailee päivisin pyjamassa, ja seinillä näkyy tuoreita elokuvajulisteita. Ajan hengessä on moderni länsimainen elokuva, muun muassa Stanley Kramerin Kahle (The Defiant Ones, 1958) ja Louis Mallen Yö kuuluu rakkaudelle (Les amants, 1958). Avautuminen länteen ei kuitenkaan merkitse kaikille voittokulkua. Naapurin isäntä on työtön ja hukuttaa pahaa oloaan sakeen. Työtön on myös nuorukainen, joka kääntää freelancena tekstejä englanniksi. Kokonaisuutena kuva modernista ei kuitenkaan olen sen paremmin ihanteellinen kuin tuomitsevakaan: se on pikemminkin humaani. Millainen tahansa uusi yhteiskunta onkin, olennaisia ovat ihmissuhteet.

Vuorovaikutus käy elokuvan alussa ilmi kahdellakin tapaa: paikallisen naisyhdistyksen rahat ovat kateissa, ja vaikka syynä on isoäidin huonomuistisuus, tapauksen ympärille punoutuu epäluulojen verkko. Kommunikaation merkitys tiivistyy, kun Hayashin perheen pojat päättävät ryhtyä mykkäkouluun, koska isä ei suostu hankkimaan televisiota ja äiti haukkuu lapsiaan äänekkäiksi. Samalla vanhempi poika toteaa aikuistenkin vain haaskaavan aikaansa sellaisiin joutavuuksiin kuin ”Hyvää huomenta”, ”Kaunis ilma tänään”, ”Mitä kuuluu?”... Poikien vaiteliaisuus herättää naapurustossa hämmennystä, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Työtön naapuri saa vihdoin paikan myyntiedustajana ja ryhtyy kauppaamaan pesukoneita, imureita ja televisioita. Hayashi päättää auttaa ystäväänsä uuden elämän alkuun tekemällä hankinnan, ostamalla kauan kaivatun television. Tämä ei kuulosta kovin vallankumoukselliselta, mutta Ozu saa pienen asian kasvamaan humaaniksi teoksi, jossa modernisaatio ei asetu repiväksi vastakkainasettelun lähtökohdaksi. Tärkeintä on arkinen yhteydenpito, hyvä huomen.

Yasujiro Ozun Hyvää huomenta on otteeltaan kepeä ja muistuttaa arkielämän yksityiskohtien havainnoinnissaan Jacques Tatin elokuvia. Hienot symmetriset asetelmat tekevät vaikutuksen, samoin hillityt värit, vaikkakin hehkuva punainen on jo ennustamassa orastavan kulutuskulttuurin nousua.