Juhlien jälkeen

Guimarães ja Maribor. – Kuulostavatko tutuilta?

Guimarães on runsaan 40 000 asukkaan kaupunki Pyreneiden niemimaan luoteisosassa, Portugalin ensimmäisen kuninkaan Alfonso I kotipaikka ja nykyisin myös Unescon maailmanperintökohde. Maribor taas on Slovenian toiseksi suurin kaupunki, vaikka asukkaita on vain 120 000. Keskiaikainen Maribor tunnettiin myös nimellä Marburg an der Drau, ja se sijaitsee 125 kilometriä Ljubljanasta koilliseen.

Vuosi 2012 merkitsee Guimarãesille ja Mariborille samanlaista etsikkoaikaa kuin vuosi 2011 oli Turulle ja Tallinnalle. Ne astuvat parrasvaloihin, Euroopan kulttuuripääkaupungeiksi.

*

Kirjoitin Turun kulttuuripääkaupunkivuotta koskevan kolumnin 19. syyskuuta 2008. Kansainvälisen talouden näköalat olivat silloin synkkiä. Yhdysvalloissa investointipankki Lehman Brothers oli juuri ajautunut konkurssiin, eivätkä näkymät olleet kovinkaan ruusuiset. Syksyllä 2008 epäiltiin myös sitä, mistä rahat saataisiin kerättyä kulttuuritoimintaan. Väliin mahtui valoisampiakin jaksoja, mutta talouden vuoristoradalla meno on vain kiihtynyt. Tästä huolimatta Turun 2011 -hanke onnistui kuin onnistuikin kokoamaan tarvittavat resurssit.

Syksyllä 2008 Turun urakka oli vielä kaukana edessäpäin, monien pohdiskelujen, arvelujen, epäilyjen ja toiveiden kohteena. Suunnitelmissa tuntui tärkeältä se, että tavoitteena oli ymmärtää kulttuuri laajasti, ei vain tuotettuna ohjelmana vaan elämän kokonaisuutena, jaettujen merkitysten ja kokemusten maailmana. Nyt kun vuosi 2011 on takana, on selvää, että tässä myös onnistuttiin. Kulttuuri ei ollut vain taidepalvelujen tarjontaa vaan ulottui laajemmalle, kaduille ja koteihin, arkipäivään ja hyvinvointiin.

*

Turussa on takana ennennäkemättömän runsas vuosi. Nyt kun kalenterin lehti on käännetty, tunteet ovat ristiriitaiset. Olin itse mukana useammassakin hankkeessa, mutta oikeastaan ne eivät ole päättyneet. Juhlat ovat virallisesti ohi, mutta kulttuuri ei noudata kalentereja. Tarkoitus on jatkaa.

Vuosi 2011 tarjosi niin monia ainutlaatuisia mahdollisuuksia, että niihin olisi pitänyt tarttua kaikkiin. Mutta voimat eivät aina riittäneet, ja moni hieno tapahtuma jäi näkemättä ja kokematta. Silti niistä pystyi ammentamaan voimaa, ystävien kokemusten kautta.

Ristiriitaisesti olen katsellut Turun kulttuuripääkaupunkivuoden valtakunnallista näkyvyyttä. Minua voi syyttää nurkkapatriootiksi, mutta silti tuntuu, että esimerkiksi pääuutislähetyksissä helsinkiläiset ja espoolaiset teatteriensi-illat menivät heittämällä turkulaisten produktioiden ohi. Suomessa on vielä matkaa valtakunnallisesti merkitykselliseen journalismiin.

Mutta miksi jäädä tuleen makaamaan, kun takana on hieno vuosi ja tukku arvokkaita elämyksiä. Maailmaa voi muuttaa vain toimimalla ja tekemällä itse. Maailma ei ole sitä, miltä se näyttää.

*

Pitäisikö sanoa, että juhlat ovat ohi? On selvää, että vuonna 2011 kulttuuriin voitiin panostaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mennyt vuosi osoitti, etteivät kulttuurin kysymykset ole suloista turhuutta. Kulttuuriin ei vaikuteta vain kulttuuripolitiikalla tai eristämällä ”kulttuuri” omaksi rahoitusmomentikseen. Kaupunkilaisten elämään voidaan vaikuttaa kaikkien hallintokuntien sisällä ja yli rajojen – kulttuurin keinoin.

Vielä olennaisempaa on se, että kulttuuri olemme me itse. Nyt kun vuosi 2011 on takana, on hyvä miettiä, mitä itse kukin voimme tehdä, että Turkua voisi kutsua kulttuurikaupungiksi myös vuonna 2012.

(julkaistu Turun Sanomissa 3.1.2012)