Liekehtivä erämaa (1955)

Liekehtivä erämaa -nimellä on Suomessa nähty kolme eri teosta, John Fordin Drums Along the Mohawk (1939), Jacques Tourneur'n Canyon Passage (1946) ja Rudolph Matén The Violent Men (1955). Matén ohjauksessa nähdään kyllä liekkejä, paljonkin, mutta liekehtivä erämaa tuntuu nimenä kaikin puolin epäsopivalta. The Violent Men ei ole tiettömille taipaleille sijoittuva vaelluselokuva vaan intensiivinen draama, jonka klassisessa asetelmassa suurtilallinen hamuaa itselleen pienempien viljelijöiden tiluksia ja palkkaa nopeakätisiä revolverimiehiä pelkoa kylvämään. Asetelma on tuttu. Rajaseudun peruskysymyksiin kuuluu kamppailu väkivaltaisen omankädenoikeuden ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen välillä.

Vaikka asetelma on moneen kertaan käsitelty, Donald Hamiltonin romaaniin perustuva tarina osoittautuu yllätykselliseksi, ehkä siksi, että se on niin liioiteltu. Seudun suurimman tilan Anchor Ranchin johdossa on Lew Wilkinson (Edward G. Robinson), joka on rampautunut taistellessaan maallisesta mammonasta. Hänen puolisonsa Martha (Barbara Stanwyck) yllyttää miestään itsekkyyteen ja elää samalla salasuhteessa Lew'n veljen Colen (Brian Keith) kanssa. Kaikkea tätä seuraa vierestä Lew'n ja Marthan tytär Judith (Dianne Foster). Samaan aikaan pientilalla asustaa John Parrish (Glenn Ford), sisällissodan veteraani, joka on lähtemässä pois ja myymässä tilansa. Parrishin säyseys ja hampaattomuus saa poikkeuksellisen karikatyyrimäisn luonnehdinnan – kunnes päähenkilön mitta täyttyy.

Elokuvan luonne muuttuu täydellisesti sen jälkeen, kun Anchorin tappajat ovat brutaalisti surmanneet Parrishin työntekijän. Parrish hämää omia miehiään ja opastaa nämä kotiin – ja syöksyy itse surmaajaksi tiedetyn Wade Matlockin (Richard Jaeckel) jäljille. Tässä elokuvassa jos missä noudatetaan Hammurabin lakia, väkivaltaan vastataan väkivallalla. Katsojaa tämä häikäilemättömyys hämmentää. Kun Anchorin joukot ovat polttaneet Parrishin tilan, Parris tekee saman suurtilalliselle. Lew Wilkinsonin kainalosauvatkin päätyvät liekkeihin, tosin vaimon heittämänä. On vaikea sanoa, että The Violent Men ihannoisi väkivaltaa. Kuva on pikemminkin raadollinen ja melkein ennakoi italowesternien maailmaa. Elokuvan lopussa Maté yhdistää väkivallan sukupuolisuuteen, kun Judith puhuu suunsa puhtaaksi, pitkän sivusta seuraamisen jälkeen. Nimenomaan miehet ovat väkivaltaisia eivätkä kykene neuvottelemaan ristiriitojaan.