Ylpeät (1953)

Yves Allégret'n huippukiinnostava Ylpeät (Les Orgueilleux, 1953) on ilmestynyt Ranskassa englanninkielisin tekstein sekä dvd:nä että blurayna. Jean-Paul Sartren tekstiin perustuva, Jean Aurenchen yhteistyössä Allégret'n kanssa käsikirjoittama draama on sijoitettu Meksikoon, Vera Cruzin tuntumaan. Mieleen nousee Allégret'n neljä vuotta aiemmin ohjaama Hauska pieni rantapaikka (Une si jolie petite plage, 1949), joka nimestään huolimatta on äärimmäisen melankolinen teos. Molemmissa elokuvissa kuvattu maailma tuntuu olevan irrallaan kaikesta, vailla ulospääsyä. Eksistentialistinen sävy hallitsee Ylpeitä, jossa katsoja tutustuu pääsiäisen viettoon vaipuvaan meksikolaiseen pikkukaupunkiin ja ranskalaiseen pariskuntaan, joka kamppailee juhlan keskellä: Tom (André Toffel) on sairastunut, kuolettavasti, ja hänen puolisonsa Nellie (Michèle Morgan) koettaa epätoivoisesti saada apua.

Läkähdyttävä kuumuus hallitsee elokuvaa. Hikikarpalot valuvat jokaisessa kohtauksessa Nellien kasvoilla ja käsivarsilla. Kun hän miehensä kuoltua asettuu surkeaan hotellihuoneeseen, jaloista jää kosteat jäljet kiviselle lattialle. Ylpeät on ruumiillisimpia elokuvia, joita muistan vähään aikaan nähneeni. Tomin sairaus osoittautuu epidemiaksi, ja kun Nellie koettaa rahan puutteessa myydä korun, ostaja definsioi sen välittömästi kiehuvassa vedessä. Kaikki on saastunutta. Piinaavassa kohtauksessa kaupungin lääkäri (Carlos López Moctezuma) ja alkoholisoitunut Georges (Gérard Philipe) rokottavat toisiaan ja Nellietä. Allégret kuvaa piikin painumisen selkänikaman väliin hämmästyttävän pitkällisesti. Piinan hetkellä Nellie ja Georges näyttävät kokevan hengenheimolaisuutta, vaikka he eivät tätä itselleen voikaan tunnustaa. Molemmat välttämät epidemian, mutta heidän vammansa ovat lopulta henkisiä.

Gérard Philipe ja Michèle Morgan ovat loistavia päärooleissa. Philipen tähtikuvaa ajatellen rooli on rohkea. Georges on kaukana edellisenä vuonna valmistuneen René Clairin Yön kaunottarien (Les belles de nuit, 1952) romanttisesta Claudesta. Georges on läpikotaisin rähjäinen, lian peittämä alkoholisti, joka tekee kaikkensa pullosta tequilaa. Vaikuttava on kohtaus, jossa Georgesia nöyryytetään ja tämä tanssii muiden pilkatessa vain saadakseen itselleen uuden pullon. Ylpeys kuitenkin kohoaa surkeudesta ja samalla Georges saa ripauksen ihmisarvoaan. Alkoholismin kuvaus tuo mieleen Howard Hawksin kuusi vuotta myöhemmän Rio Bravon (1959). Tiettävästi elokuvan loppu ei ole aivan sellainen kuin miksi Yves Allégret olisi sen halunnut. Usein tietokannoissa toiseksi ohjaajaksi kreditoidaan meksikolainen Rafael E. Portas, ja elokuva olikin ranskalais-meksikolainen yhteistuotanto. Nämä tuotannolliset tekijät johtivat onnelliseen lopetukseen, mitä en ainakaan itse vastusta, sillä surullisen maailman jälkeen on hyvä saada edes vähän lohdutusta. Mutta ilmeisesti Allégret olisi halunnut jättää lopun avoimeksi, eivätkä Nellie ja Georges olisi koskaan voineet löytää toisiaan...