Paholaisen puutarha (1954)

Henry Hathawayn ohjaus Paholaisen puutarha (Garden of Evil, 1954) on ilmestynyt Espanjassa teräväpiirtomuodossa. Tätä hetkeä olen odottanut siitä lähtien, kun näin suttuisen kopion Ruotsin tv:stä kauan sitten. Suomen televisiossa elokuva on näytetty tiettävästi kertaalleen vuonna 1973. Pitkään elokuvaa ei saanut edes dvd-muodossa, ja vanhassa tv-kopiossa visuaalisuus ei päässyt oikeuksiinsa. Paholaisen puutarha oli Twentieth-Century Foxin ensimmäinen CinemaScope-western, ja varmaankin tästä syystä Hathaway antoi paljon tilaa avarille maisemille. Kuvausryhmä teki työtä on location Meksikossa, sekä Tepotzotlánissa että Parícutinin tulivuoren tuntumassa. Parícutin purkautui vuonna 1943 ja oli aktiivinen 1950-luvun alkuun asti. Twentieth-Century Fox oli itse asiassa käyttänyt purkautumisesta otettuja kuvia vuonna 1947 valmistuneessa seikkailuelokuvassa Kastilian valoittaja (Captain from Castile, ohj. Henry King). Paholaisen puutarhassa tulivuori on vaiti, mutta näkymät laavan peittämästä kylästä ovat vaikuttavia. Vain kirkontorni pistää esiin kuun maisemasta.

Paholaisen puutarhan alussa kolme, toisilleen tuntematonta miestä pysähtyy meksikolaiseen kylään matkallaan Kalifornian kulta-apajille. Hooker (Gary Cooper), Fiske (Richard Widmark) ja Luke Daly (Cameron Mitchell) astuvat paikalliseen kuppilaan, jonne hetken kuluttua ryntää nuori nainen Leah Fuller (Susan Hayward). Fullerin mies on jäänyt kultakaivoksen vangiksi, ja apua tarvittaisiin nopeasti. Kaikki pestautuvat mukaan, samoin meksikolainen Vicente (Víctor Manuel Mendoza). Alkaa vaellus, joka saa alusta lähtien vertauskuvallisia piirteitä.

Matka ”paholaisen puutarhaan” kulkee kapeaa polkua pitkin, vuoren rinteellä. Kuviin yhdistyy hollywoodmaisesti piirroskuva, joka tuo yhtä aikaa mieleen Tarzan-elokuvat ja Kadonneen aarteen metsästäjät. Tämä ei ole sattumaa, sillä tarinana Paholaisen puutarha muistuttaa enemmän seikkailuelokuvaa kuin lännenelokuvaa, ja varmaankin CinemaScope-kuvasto on vaikuttanut myöhempiin tekijöihin. Paholaisen puutarhassa ei juurikaan ole western-piirteitä ainakaan siinä mielessä, että karjankasvattajien tai lainvartijoiden maailma olisi esillä. Intiaaneja elokuvassa kyllä on, mutta heitä kuvataan äärimmäisen etäännytetysti: apassit ovat toiseutta, mutta ei samassa stereotypisoivassa mielessä kuin lännenelokuvissa yleensä. Seikkailuelokuvamaisuutta Paholaisen puutarhalle tuo myös se, että maailma, jonne päähenkilöt kulkevat kapeaa polkua pitkin, on suljettu maailma. Samaa reittiä pitkin heidän on palattava takaisin. Vuoren taakse kätkeytyvä maailma on ihmiselon vertauskuva.

Paholaisen puutarhassa näyttelijäsuoritukset toimivat erinomaisesti, ja vaikka asetelma antaisi mahdollisuuden romanssille, elokuva on lopulta äärimmäisen pidättyväinen. Leah Fullerin puoliso osoittautuu kaikkea muuta kuin sympaattiseksi, mihin nähden neljän ulkopuolisen uhraus tuntuu suurelta. Yksi kerrallaan rivit harvenevat, mutta lopulta voimakkaimmaksi tunteeksi osoittautuu empatia toista ihmistä kohtaan, kun Hooker palaa auttamaan itsensä uhrannutta Fiskeä. Frank Fentonin käsikirjoituksessa on lukemattomia mieleen jääviä lausahduksia. Viimeinen tiivistys kuullaan Hookerin suusta, kun hän kääntyy katsomaan auringonlaskussa kylpevää puutarhaa: ”I guess if the earth were made of gold, men would die for a handful of dirt.” Jäin paljon pohtimaan viimeisen lauseen merkitystä, sillä kovin ahneilta elokuvan päähenkilöt eivät vaikuta verrattuna vaikkapa sellaisiin elokuviin kuin Sierra Madren aarre. Paholaisen puutarhassa tehdään paljon epäitsekkäitä tehoja. Niiden voima on lopulta se, joka ratkaisee.

Paholaisen puutarhan tekijäryhmästä voisi mainita kuvaaja Milton Krasnerin, mutta sittenkin mielikuviin vaikuttaa vahvimmin säveltäjä Bernard Hermann. Kovin montaa westerniä Hermann ei säveltänyt, mikä on harmi. Hermann teki musiikkia myös Burt Lancasterin ohjaukseen Mies Kentuckystä (The Kentuckian, 1955), joka sijoittuu 1820-luvulle, mutta Paholaisen puutarha jäi Hermannin tärkeimmäksi western-sävellykseksi. Intiaanien kuvauksessa Hermann ei sorru lännenelokuvien normaaliin tam-tam-tam-musiikkiin vaan kokonaisuudesta rakentuu melkein sinfoninen kokonaisuus.