Western Union (1941)

Vielä yksi western ja sitten lasku. Kohta siirryn katsomaan muutakin kuin lännenelokuvia. Jostakin syystä Fritz Langin Western Union (1941) on jäänyt näkemättä, ja nyt se on ilmestynyt Espanjassa bluray-muodossa. Lang ohjasi vain kolme lännenelokuvaa, joista ensimmäinen oli omaperäinen Frank Jamesin paluu (The Return of Frank James, 1940) ja viimeinen värikäs Rancho Notorious (1952), jolla oli vähintään yhtä värikäs suomenkielinen nimi Villin Lännen villikissa. Western Union sai lähes yhtä täsmällisen suomennoksen, He olivat urheita miehiä... Harmillista kyllä, Lang ei ohjannut westernejä enempää, sillä hänen 40- ja 50-lukujen tuotantonsa keskittyi nykypäivän ongelmiin ja rikoksen syövereihin. Western Union on mielestäni Langin lännenelokuvista vaikuttavin, vaikka siinä onkin ongelmallinen humoristinen juonne. Huumori ei koskaan ollut Fritz Langin leipälaji. Itse elokuva kertoo lennätinlinjan vetämisestä mantereen halki, ja modernisaation airueiden ryhmässä on koominen hahmo, kokki, jolla Lang, tai todennäköisimmin käsikirjoittajat ja tuottaja, ovat yrittäneet tuoda valonpilkahduksia muutoin traagiseen tarinaan.

Langin maaginen ote näkyy varsinkin Western Unionin alussa ja lopussa, josta kohta (spoiler) muutama sana lisää. Elokuvan fokuksessa on Vance Shaw (Randolph Scott), joka alussa rastastaa erämaan halki. Katsoja ei tiedä, kuka hän on ja minne hän on matkalla. Shaw katsoo biisonilaumaa, aivan kuin viimeistä kertaa ennen sivistyksen saapumista villeyden keskelle. Aloitus on lähes vailla dialogia. Takaa-ajajat paljastavat, ettei Shaw ole nuhteeton. Hevonen loukkaa jalkansa, ja yhtäkkiä Shaw on jalkamies. Samaan aikaan paikalle ilmaantuu jalkansa loukannut mies (sic), jolla on puolestaan hyväkuntoinen ratsu. Myöhemmin paljastuu, että kyse on tutkimusmatkalla olleesta Western Unionin johtajasta Edward Creightonista (Dean Jagger). Mystisesti miesten kohtalot punoutuvat yhteen, eikä Creighton koskaan paljasta epäilyään Shaw'n rikollisesta taustasta.

Ennen pitkää Shaw päätyy lennätinyrityksen palvelukseen. Uhkarohkean projektin turvaajaksi palkataan myös itärannikolta saapunut insinööri Richard Blake (Robert Young), joka Shaw'n tapaan ihastuu Creightonin sisareen Sueen (Virginia Gilmore). Jos oikein tulkitsen, tapahtumien taustalla on myös poliittinen konteksti, sillä elokuvan lopussa vuosiluvuksi paljastuu 1861. Eletään Yhdysvaltain sisällissodan alkuvaihetta. Intiaanit vaikeuttavat lennätinlinjan vetämistä, mutta todellinen este ovat lopulta pikemminkin konfederaation sissit, jotka naamioituvat intiaaneiksi ja tietoisesti paitsi sabotoivat hanketta myös synnyttävät eripuraa. Sissien johtaja on Jack Slade (Barton MacLane), jonka Shaw näyttää tuntevan lapsuutensa Missourista.

Vaikka Western Unionissa on vähemmän onnistuneita piirteitä, huumorin ohella 30-lukuhenkinen westernmusiikki, lopetus on vaikuttava: se on sekä mieleenpainuva että häiritsevä. Alkutekstit nostaa Robert Youngin elokuvan ykköstähdeksi, mutta ehdottomasti Western Union on Randolph Scottin näytöstä. Ja nyt tulen spoileriini: Shaw paljastuu Sladen veljeksi, ja lopun kaksintaistelu, velisurma, on järkyttävä. Fritz Lang on ohjannut kohtauksen erittäin taitavasti. Mieleen jää Shaw'n käsi, joka viimeiseen asti pitää kiinni parturin ovenpielestä, kunnes ote kirpoaa. Veli on ampunut hänet ikkunan lävitse. Loppu tuo mieleen Fritz Langin elokuvien viehtymyksen kuolemaan, mutta kohtauksen häiritsevyys tulee osaltaan siitä traagisesta tavasta, jolla Shaw on väistämättä tuomittu jäämään syrjään lennätinlinjan symboloimasta uudesta maailmasta. Lopun lohduttomuutta kuvastaa se, ettei elokuvan romanssi koskaan etene alkua, hapuilevia tunteita, pidemmälle. Kun Blake lopussa onnistuu surmaamaan Sladen, hän löytää Shaw'lta korun, jonka Sue on tälle muistoksi antanut.

Fritz Lang kertoi myöhemmin Peter Bognanovichin haastettelussa saaneensa kirjeen ryhmältä, joka käytti nimeä Old Timers of Flagstaff: ”Dear Mr. Lang. We have seen Western Union and this picture describes the West much better than the best pictures that have been made about the West...” Lang oli imarreltu kirjeestä, olihan hän taustaltaan eurooppalainen, joka oli joutunut käsittelemään itselleen vierasta historiaa ja kulttuuriperintöä. Tosin Lang toteaa, ettei elokuva mitenkään voinut olla sellainen kuin Länsi todella oli. Pikemminkin se oli sellainen, jona Old Timer -ryhmä Lännen halusi muistaa, haaveineen ja illuusioineen. Lang mainitsee myös, miten Western Unionia suunniteltaessa pohdittiin värikysymyksiä. Elokuva oli ensimmäisiä Technicolor-westernejä. Tuottaja Zanuck totesi ykskantaan: ”Western Union is yellow and violet.” Lang sanoi itse tehneensä paljon tutkimustyötä intiaanien sotamaalausten värien parissa. Ehkä nimenomaan värit saivat oldtimerit tulkitsemaan elokuvan realistisena.

Lopuksi voi vielä mainita, että Western Unionin apulaistuottajana toimi Harry Joe Brown. Juuri Brownin ja Scottin yhteistyö synnytti 1950-luvulla sarjan westernklassikkoja, ajatellaanpa esimerkiksi elokuvia Pettämätön pistooli (The Tall T, 1957) ja Kuoleman asema (Comanche Station, 1960).