Sunnuntaipäivänä varsinainen ohjelma on iltapainotteinen. Pidämme seminaaria illalla, mutta päiväohjelma on vapaa. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että olemme pitäneet aika paljon istuntoja muutamassa päivässä: seitsemän luentoa Villa Lanten harjoitushuoneessa samaan aikaan kuin Ikuinen kaupunki odottaa... Paavi pitää Angelusta puolenpäivän tienoilla, ja toimitus on kymmenessä minuutissa ohi. Matkalla keskustaan askeleet kulkevat sattumalta Chiostro del Bramanten ohi. Siellä on parhaillaan näyttely 1800-luvun italialaisesta orientalismista. Kun museot ovat pullollaan kuvataidetta varhaisemmilta vuosisadoilta, myöhemmät ajat helposti unohtuvat. Näyttely alkaa Alberto Pasinin kuvilla, jotka ovat pääasiassa 1850–1870-luvuila, erämaaleirejä Pohjois-Afrikasta, beduiineja ja kameleita, hartaushetkiä auringon painuessa hiekkadyynien taa. Pasinilla on kuvia myös Konstantinopolista: mieleen jää
Fontana turca vuodelta 1873. Oikealla puolella modernisaatio jo häivähtää, höyrylaivojen täyttämä satama on harmaa, kun taas vasemmalla väki on kerääntynyt kaivolle niin kuin epäilemättä vuosisatojen ajan.
Näyttelyn taiteilijoita ovat Pasinin lisäksi muun muassa Stefano Ussi, Roberto Guastella ja Domenico Morelli, jotka kuvasivat niin ikään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan väkeä ja katunäkymiä. Oikeastaan ihmetyttämään jää, miksei näyttelyssä ole yhtään Ippolito Caffin työtä. Johtuuko se siitä, että ne ovat samaan aikaan Venetsian
Venezia e l’Egitto -näyttelyssä tai siitä, ettei Caffi venetsialaisena sovi tähän kokonaisuuteen? Loppua kohden Chiostro del Bramanten näyttelyssä korostuu ”etnografisen” orientalismin sijasta se tapa, jolla itämaita erotisoitiin aikakauden taiteessa. Francesco Hayezin ja Francesco Nettin odaliskeja katsoessa tuntuu, ettei haaremikuvauksille tule loppua ollenkaan. Voyeristinen orientalismi ulottuu historiallisiin aiheisiin: mieleen jää Augusto Vallin
Semiramide morente sulla tomba di Nino (1893), jossa Semiramis lojuu kuolleena lattialla.
Sunnuntaipäivänä varsinainen ohjelma on iltapainotteinen. Pidämme seminaaria illalla, mutta päiväohjelma on vapaa. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että olemme pitäneet aika paljon istuntoja muutamassa päivässä: seitsemän luentoa Villa Lanten harjoitushuoneessa samaan aikaan kuin Ikuinen kaupunki odottaa... Paavi pitää Angelusta puolenpäivän tienoilla, ja toimitus on kymmenessä minuutissa ohi. Matkalla keskustaan askeleet kulkevat sattumalta Chiostro del Bramanten ohi. Siellä on parhaillaan näyttely 1800-luvun italialaisesta orientalismista. Kun museot ovat pullollaan kuvataidetta varhaisemmilta vuosisadoilta, myöhemmät ajat helposti unohtuvat. Näyttely alkaa Alberto Pasinin kuvilla, jotka ovat pääasiassa 1850–1870-luvuila, erämaaleirejä Pohjois-Afrikasta, beduiineja ja kameleita, hartaushetkiä auringon painuessa hiekkadyynien taa. Pasinilla on kuvia myös Konstantinopolista: mieleen jää Fontana turca vuodelta 1873. Oikealla puolella modernisaatio jo häivähtää, höyrylaivojen täyttämä satama on harmaa, kun taas vasemmalla väki on kerääntynyt kaivolle niin kuin epäilemättä vuosisatojen ajan.
Näyttelyn taiteilijoita ovat Pasinin lisäksi muun muassa Stefano Ussi, Roberto Guastella ja Domenico Morelli, jotka kuvasivat niin ikään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan väkeä ja katunäkymiä. Oikeastaan ihmetyttämään jää, miksei näyttelyssä ole yhtään Ippolito Caffin työtä. Johtuuko se siitä, että ne ovat samaan aikaan Venetsian Venezia e l’Egitto -näyttelyssä tai siitä, ettei Caffi venetsialaisena sovi tähän kokonaisuuteen? Loppua kohden Chiostro del Bramanten näyttelyssä korostuu ”etnografisen” orientalismin sijasta se tapa, jolla itämaita erotisoitiin aikakauden taiteessa. Francesco Hayezin ja Francesco Nettin odaliskeja katsoessa tuntuu, ettei haaremikuvauksille tule loppua ollenkaan. Voyeristinen orientalismi ulottuu historiallisiin aiheisiin: mieleen jää Augusto Vallin Semiramide morente sulla tomba di Nino (1893), jossa Semiramis lojuu kuolleena lattialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti