Päivän pääteemana oli Pietarinkirkko. Aloitimme aukiolta, jonka Gian Lorenzo Berninin suunnitteli Chigi-sukuisen paavin Aleksanteri VII:n aikana. Elliptisesti kaareutuvat pylväsrivit ovat kuin jättiläismäiset käsivarret, jotka sulkevat kävijän sisäänsä. Paikalla oli kymmeniä linja-autoja ja pelottavan pitkät jonot. Ilmeisesti paavilla oli vastaanotto samaan aikaan, mutta onneksi metallinpaljastus sujui sukkelasti ja olimme ajoissa Ufficio scavin tiskillä. Opastus kirkon alla lepäävään nekropoliin oli erinomainen. Huikeaa ajatella, että valtaisan basilikan alla on roomalainen hautausmaa, jonka kadulla voi vieläkin kävellä. Nekropoliin katuja on tosin kaivettu esiin vain pieneltä osin, sillä kirkko rakentuu sen maatäytteen varaan, joka aikanaan tuotiin rinteessä sijaitsevalle hautausmaalle, jotta basilikan pohja saataisiin tasaiseksi. Kaivauksia tehtiin 1940-luvulla salaa, mutta se on kannattanut. Pietarin haudasta voi toki käydä keskustelua, mutta selvää on, että samaa paikkaa on yhtäjaksoisesti palvottu kristikunnan keskuksena. Kun vuoden 2009 kurssilla olimme alttarin alla, ylhäällä vietettiin kardinaalin hautajaisia ja paavin ääni kantautui etäisenä kumuna alakertaan: taltioin silloin
katkelman äänimaisemaa.
Pietarinkirkon jälkeen teemme vielä pienemmällä ryhmällä kirkkokierroksen: Basilica di Sant'Agostino, San Luigi dei Francesi, Sant'Ivo alla Sapienza, Sant'Ignazio di Loyola ja lopuksi il Gesù. Ilta on jo ehtinyt pimentyä, ja tuntuu, ettei ole mahdollisuuksia nähdä ihmeellisiä kattomaalauksia ja stukkokoristeluja. Käynnissä on kuitenkin spektaakkeli, jonka huipennuksena kaikki valot rävähtävät loistoon. Tuntuu, etten koskaan ole nähnyt interiööriä näin tarkasti. Keskellä katossa avautuu taivas, jonka keskellä - taivaan valkeudessa - tuskin erottuvat jesuiittajärjestön tunnukset, IHS, Iesus Hominum Salvator. Valtava voima tuntuu imaisevan katon läpi korkeuksiin. Nämä ovat barokkitaiteen synesteettisiä visioita, jotka tekivät vaikutuksen aikalaisiin ja löysivät pian jäljittelijöitä.
Päivän pääteemana oli Pietarinkirkko. Aloitimme aukiolta, jonka Gian Lorenzo Berninin suunnitteli Chigi-sukuisen paavin Aleksanteri VII:n aikana. Elliptisesti kaareutuvat pylväsrivit ovat kuin jättiläismäiset käsivarret, jotka sulkevat kävijän sisäänsä. Paikalla oli kymmeniä linja-autoja ja pelottavan pitkät jonot. Ilmeisesti paavilla oli vastaanotto samaan aikaan, mutta onneksi metallinpaljastus sujui sukkelasti ja olimme ajoissa Ufficio scavin tiskillä. Opastus kirkon alla lepäävään nekropoliin oli erinomainen. Huikeaa ajatella, että valtaisan basilikan alla on roomalainen hautausmaa, jonka kadulla voi vieläkin kävellä. Nekropoliin katuja on tosin kaivettu esiin vain pieneltä osin, sillä kirkko rakentuu sen maatäytteen varaan, joka aikanaan tuotiin rinteessä sijaitsevalle hautausmaalle, jotta basilikan pohja saataisiin tasaiseksi. Kaivauksia tehtiin 1940-luvulla salaa, mutta se on kannattanut. Pietarin haudasta voi toki käydä keskustelua, mutta selvää on, että samaa paikkaa on yhtäjaksoisesti palvottu kristikunnan keskuksena. Kun vuoden 2009 kurssilla olimme alttarin alla, ylhäällä vietettiin kardinaalin hautajaisia ja paavin ääni kantautui etäisenä kumuna alakertaan: taltioin silloin katkelman äänimaisemaa.
Pietarinkirkon jälkeen teemme vielä pienemmällä ryhmällä kirkkokierroksen: Basilica di Sant'Agostino, San Luigi dei Francesi, Sant'Ivo alla Sapienza, Sant'Ignazio di Loyola ja lopuksi il Gesù. Ilta on jo ehtinyt pimentyä, ja tuntuu, ettei ole mahdollisuuksia nähdä ihmeellisiä kattomaalauksia ja stukkokoristeluja. Käynnissä on kuitenkin spektaakkeli, jonka huipennuksena kaikki valot rävähtävät loistoon. Tuntuu, etten koskaan ole nähnyt interiööriä näin tarkasti. Keskellä katossa avautuu taivas, jonka keskellä - taivaan valkeudessa - tuskin erottuvat jesuiittajärjestön tunnukset, IHS, Iesus Hominum Salvator. Valtava voima tuntuu imaisevan katon läpi korkeuksiin. Nämä ovat barokkitaiteen synesteettisiä visioita, jotka tekivät vaikutuksen aikalaisiin ja löysivät pian jäljittelijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti