Kassat ovat kilisseet ympäri Euroopaa, kun Steven Spielbergin Tintti-elokuva ovat saanut pitkän odotuksen jälken ensi-iltansa. Spielberg on tiettävästi hankkinut oikeudet kolmeen elokuvaan, joten lisää on tulossa. Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (The Adventures of Tintin: Secret of the Unicorn, 2011) on 3-D-teknologialla toteutettu seikkailuelokuva, jossa Hergén maailmasta korostuu toiminnalliuus. Sarjakuvana Yksisarvisen salaisuus ja sen jatko-osa Rakham Punaisen aarre ovat Hergén hienoimpia luomuksia. Epäilemättä alkuteosten pohjalta olisi saanut hienovaraisemmankin seikkailun, mutta toisaalta on pakko myöntää, että elokuva yhdistelee taitavasti erilaisia aineksia. Aikamoinen yllätys - ainakin minulle, joka en ollut lukenut arvioita - oli se, että tarina siirtyy yhtäkkiä aiempaan Hergén albumiin, Kultasaksiseen rapuun, josta on tempaistu iso osa.Alkuperäisessä Yksisarvisen salaisuudessa kiinnostavaa on se, että sen päähenkilöitä ovat oikeastaan keräilijät, antiikkikauppaa harjoittavat Lintusen veljekset, jotka ovat lopulta tarinan roistoja, meriaiheisia esineitä keräävä Ivan Ivanovitš Sakarin ja maanisesti lomakkoihin ihastunut taskuvaras Aristides Sellistinen, joka arkistoi kaikki sieppaamansa kohteet. Tätä keräilyharrastusta ei elokuvassa oikeastaan enää ole, vaan laivan pienoismallien metsästämisellä on paljon välineellisempi merkitys. Antiikki- ja keräilypainotusta lieventää sekin, että Lintusen veljekset on kokonaan hävitetty ja kolmas pienoismalli löytyykin Pohjois-Afrikasta. Samoin Sakarin, Hergén aikana kenties lokakuun vallankumousta paennut venäläinen emigrantti, on sen sijaan muuttunut keräilijästä varsinaiseksi suurroistoksi. Sakarin-parka on joutunut Hollywoodin kaltoin kohtelemaksi!
Kun sarjakuvassa kapteeni Haddock kertoo vaikuttavassa takautumajakossa esi-isänsä tarinan askeettisen kotinsa seinien suojassa, elokuvassa tämä tapahtuu keskellä Saharan hiekkaerämaata. Kummassakin tarinassa kertomusta ryydittävät siemaukset rommipullosta, mutta elokuvassa muisti ei ole mahdollinen ilman alkoholia, sarjakuvassa Haddock on saanut inspiraatiota vintiltä löytämästään muistelmateoksesta.
Spielbergin toiminnallista vyörytystä katsoessa ei aika tule pitkäksi, ja yllättävistä ratkaisuistaan huolimatta se myös kunnioittaa kohdettaan. Alkutekstit ovat erinomaiset, samoin pienet yksityiskohdat, Hergéä muistuttava piirtäjä kirpputorilla tai taskuravun muotoinen suihkulähde. Täytyy kuitenkin todeta, etten oikein ole päässyt sinuiksi 3-D-teknologian kanssa. En näe mitään syytä, miksei Tintti-elokuva toimisi aivan samoin myös kaksiulotteisena. Ainakin omat 3-D-lasini olivat popcornrasvatahrojen pisaroimia, ja tuntui, että näinä teräväpiirron ja digitaalisen teknologian aikoina, kuva saisi olla kirkkaampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti