Epäsosiaalisen median voittokulku

Kirjoitin tämän kolumnin Turun Sanomiin keskiviikkona 20.7., ennen matkalle lähtöä, ja se julkaistiin lauantaina 23.7. Nyt, Norjan surullisten tapahtumien jälkeen, ajatukset sosiaalisesta mediasta ovat myllerryksessä, ja tuntuu, että olisi pitänyt kirjoittaa toisin.

* * *

Facebook herättää intohimoja. Viime viikolla uutisoitiin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan tietosuojaviranomaisten huoli siitä, miten räjähdysmäisesti levinnyt yhteisöpalvelu käsittelee luottamuksellisia tietoja. Pohjoismaat esittivät 45 kysymyksen listan muun muassa siitä, miten nimi- ja osoitetietoja hallinnoidaan, mitä tapahtuu palveluun ladatuille kuville ja miten seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen liittyviä tietoja käsitellään. Aikaa Facebookille annettiin elokuun loppuun asti.

Pohjoismaat eivät Facebook-varauksellisuudessaan ole yksin. Kesäkuussa Euroopan Unionin tietoturvayksikkö päätti tutkia Facebookin uuden automaattisen kuvantunnistuksen vaikutuksia käyttäjien yksityisyyteen.

*

Epäilemättä sosiaalisen median muutokset ovat niin nopeita, että perässä on vaikea pysyä, niin käyttäjän kuin lainsäätäjänkin. Toisaalta ihmettelen usein sitä, miten ”epäsosiaalinen” facebookin maine oikeastaan on. Valokeilassa ovat jatkuvasti kaupalliset intressit, viharyhmät ja yksityisyyden loukkaukset. Pitäisikö kohta puhua epäsosiaalisen median vallankumouksesta?

Yksityisyyden suojan näkökulmasta ongelmallista ei varmaankaan ole se tieto, jonka käyttäjä verkkoon syöttää. Sitähän voi itse säädellä. Omaa ikäänsä ei tarvitse paljastaa, ei poliittista kantaansa tai mitään muutakaan henkilökohtaista. Hyvässä uskossa kerrottuja intiimejä asioita muut voivat toki käyttää hyväkseen. Facebookissa henkilökohtaiset asiat eivät ole omissa käsissä. Niitä säätelee ohjelma, mutta tavallaan niitä määrittelevät myös kaverit, jotka voivat merkitä ystäviään kuviin tai paljastaa kaikenlaista sopimatonta… Facebook on loistava epäsosiaalisten motiivien toteuttamisen väline.

*

Sosiaalisen median käsite syntyi 1990-luvun lopulla, osana Web2.0:aa, jossa käyttäjät ovat myös sisällön tuottajia ja tiedonvälitys on hajautettua. Sosiaalisen median merkitystä on pidetty keskeisenä esimerkiksi siinä poliittisessa myllerryksessä, joka hiljattain vyöryi arabimaailman yli – ja vyöryy yhä.

Sosiaalisen median olomuotoja on niin monia, ettei niitä kaikkia kenties kukaan tunne: facebookin ohella yhteisöllisiä verkostoja punovat twitter, vuodatus, qaiku, jaiku, diigo, bebo, second brain, flickr, youtube, myspace, linkedin…

Olen ollut viikon verran twitterissä, ja seuraan näyttelijä Stephen Fryen ”twiitteejä” niin kuin 2,3 miljoonaa muutakin maapallon asukasta. Kesälomalla 140-merkkisten tiivistysten seuraaminen taitaa näyttää aika epäsosiaaliselta, mutta toisaalta pikaviestintä sopii vuodenaikaan hyvin, varsinkin jos ei jaksa istua koneen ääressä aamusta iltaan. Pelkään kuitenkin, että twiittailu saa jäädä, kun syksy koittaa.

*

Mutta kahta en vaihda.

Blogit edustavat nykyään sosiaalisen median kivikautta, mutta minulle ne ovat henkireikä. Voi kirjoittaa omista inhohimoista, silloin kuin haluaa. Aloitin kirjoittamisen runsaat viisi vuotta sitten, ja tekstejä on kertynyt vajaa tuhat. Lopultakaan ei ole kyse kovin radikaalista välineestä: blogipalvelu tarjoaa alustan päiväkirjan pitämiselle verkossa. Omia tekstejä ei tarvitse näyttää muille, sillä julkisuusasetuksia voi säädellä.

Kirjoittaminen on teknologisista mullistuksista huolimatta samanlaista luovaa toimintaa kuin ennenkin. Se ei ole yhtään vaikeampaa tai helpompaa. Kirjoittaminen on yhtä aikaa sosiaalista ja epäsosiaalista, yksin olemista ja muiden seuraan hakeutumista.

(julkaistu Turun Sanomissa 23.7.2011)