Das Schweigen am Starnbergersee (1920)

Saksassa tehtiin mykkäkaudella neljä näytelmäelokuvaa Baijerin nuorena kuolleesta kuninkaasta Ludwig II:sta. Näistä elokuvista kaksi on säilynyt, Rolf Raffén Das Schweigen am Starnbergersee (1920) ja Wilhelm Dieterlen Ludwig der Zweite (1930). Katsoimme Raffén teoksen ensimmäiseksi, ja se oli huippukiinnostava, varsinkin siinä tavassa, jolla se kuvasi kuninkaan viimeisiä elonhetkiä (kuva ohessa). Oman kiinnostavuutensa tuo sekin, että kun elokuvaa kuvattiin ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, elossa oli vielä katsojia, jotka olivat nähneet kuninkaan ja joilla oli omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä siitä, millainen vuonna 1886 kuollut Ludwig oli.

Vanhaa Wagner-tutkijaa jäi ihmetyttämään se, että Das Schweigen am Starnbergersee alkaa kuvaamalla nimenomaan Wagneria: Ludwigia vahvimmin luonnehtiva piirre on hänen ihailunsa Wagnerin musiikkidraamoja kohtaan. Samalla kuva muhkeiden pulisonkien koristamasta säveltäjästä on kriittinen. Wagner tuntuu aloituskohtauksessa ihastelevan sitä tosiasiaa, että vanha kuningas Maximilian kuolee ja nuori wagneriaani astuu valtaistuimelle. On tietysti totta, että Wagner jo keväällä 1863 julkaisemassaan Ringinn libretossa peräänkuulutti taiteelleen mesenaattia ja että libreton esipuhe päätyi Ludwigin käsiin, mutta todellisuudessa Wagner ei vielä tässä vaiheessa laskelmoinut itselleen sijaa Baijerissa. Ludwigin wagneriaanisuudesta kielii se, että hän ensitöikseen lähetti kabinettisihteerinsä Pfistermeisterin Wagneria tapaamaan, mutta tästä velkojia pakoilevalla säveltäjällä ei ollut aavistustakaan ja yritti paeta kaikin keinoin. Vasta kun Pfistermeister tavoitti Wagnerin ja kertoi asiansa, tilanne valkeni.

Erikoislaatuista Raffén elokuvassa on se, että Ludwig II:n roolissa on kaksi näyttelijää, Martin Wilhelm ja Ferdinand Bonn. Usein näyttelijänvaihdosta käytetään silloin, kun yritetään tavoittaa henkilön muutosta ja käsittelyssä on pidempi aikaväli. Nyt kuitenkin muutos tuntuu äkkinäiseltä ja yllättävältä, varsinkin kun oopperalaulaja korvautuu ammattinäyttelijällä, jolla on kaikki aikakauden maneerit. Samalla pitkä ja hoikka Ludwig kutistuu ja muuttuu affektiivisemmaksi. Toisaalta fysionominen muutos kuvastaa myös näkemystä siitä, millaisia vaikutuksia Ludwigin mielentilan järkkymisellä oli.

Elokuva päättyy Starnbergjärvellä, jossa Ludwig painii tohtori Guddenin kanssa ennen kuin painuu kohtalokkaasti pinnan alle.