Japanilaisen kulttuurin näkökulmasta Ponyo rantakalliolla käsittelee keskeistä teemaa, suhdetta mereen. Samalla kun mereen liittyy pelko hyökyaallosta, rantakallioille asti vyöryvistä vesimassoista, meri on elämän lähde, ravinnon tarjoaja, leikin ja rakkauden kohde. Pienen Ponyon halu tulla ihmiseksi muistuttaa monien satujen maailmasta, mutta elokuvassa se on myös ihmisen ja meren tunnesuhteen kuvastaja. Kauneimmillaan Ponyo rantakalliolla on jaksossa, jossa Sōsuke ja Ponyo veneilevät tulvavetten yli. Miyazaki punoo hienosti tarinaan myös sukupolvien välisen suhteen: tässä maailmassa vanhainkodin asukkailla on oma tärkeä paikkansa.
28. joulukuuta 2024
Ponyo rantakalliolla (Gake no ue no Ponyo, 2008)
Katsoin Hayao Miyazakin elokuvan Ponyo rantakalliolla (Gake no ue no Ponyo, 2008) viimeksi vuonna 2010, ja oli kiinnostavaa nähdä se pitkän tauon jälkeen. Ehkäpä perspektiivikin on tällä välin muuttunut, kun Ponyon jälkeen on nähty vielä kaksi Miyazaki-elokuvaa, Tuuli nousee (Kaze tachinu, 2013) ja Poika ja haikara (Kimitachi wa dō ikiru ka, 2023). Olisiko niin, että kahdessa viimeisessä elokuvassa ohjaaja on palannut lapsuuden muistoihinsa, kun taas Ponyo näyttäytyy samaan aikaan sekä ajankohtaisena ympäristöllisenä kommenttina että viittauksena ohjaajan aiempiin elokuviin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti