Asterixin ja Obelixin seikkailut alkoivat Albert Uderzon ja René Goscinnyn erinomaisina sarjakuvina, ja niiden ohessa syntyi myös animaatioelokuvia. Vuonna 1999 alkoi live action -elokuvien tuotanto, joka on nyt yltänyt viidenteen lenkkiinsä, Guillaume Canet’n ohjaukseen Asterix ja Obelix lohikäärmeen valtakunnassa (Astérix & Obélix: L’Empire du Milieu, 2023). Jonkinlaisesta käännekohdasta on kyse, erityisesti siinä mielessä, että aiemmat live action -elokuvat ovat perustuneet Uderzon ja Goscinnyn albumeihin. Viides elokuva on originaalikäsikirjoitus, jonka pohjalta Olivier Gay ja Fabrice Tarrin toteuttivat sarjakuva-albumin Asterix: Lohikäärmeen valtakunta (2023). Sarjakuvan ja elokuvan suhde on vinksahtanut nurinniskoin, mutta ehkä tämä kertoo myös siitä, miten Asterixista on tullut tavaramerkki, jonka alla myydään monenlaisia tuotteita.
Tunnustan heti, että koin vaikeaksi katsoa Lohikäärmeen valtakuntaa, johon olisi toivonut lisää komediallisia innovaatioita. Nyt elokuva ammentaa pikemminkin vanhoista ideoista, jotka on toteutettu jo paremmin aiemmissa tuoteperheen osissa. Tietoiset anakronismit, kuten Asterixin ja Obelixin keskustelu elokuvan alussa lihansyönnin ongelmista, ovat liiankin proosallisia. Hauskimmillaan elokuva on musiikillisissa anakronismeissa, joita koko live action -sarjassa on paljon käytetty. Kun Caesar lähtee valloitusretkelle Kiinaan, hän ottaa mukaansa orkesterin soittamaan rakastamaansa musiikkia, Ennio Morriconen säveliä. Tuttuun tapaan mukana on myös kameoesiintymisiä: Zlatan Ibrahimovic esittää roomalaista taistelijaa, joka kylläkin ratkaisevalla hetkellä saa reisivamman ja ontuu vaihtoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti