Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life, 1946)

Katsoimme jälleen kerran Frank Capran klassikon Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life, 1946), josta kirjoitin tänne blogiin viimeksi vuonna 2011. En toista niitä ajatuksia, joita silloin pohdin, vaikkakin hämmästelen yhä sitä, miten lyhyt jakso lopun ”vaihtoehtoinen elämänkulku” lopulta on. Kun kauan sitten näin elokuvan ensimmäisen kerran, juuri tämä jakso teki suuren vaikutuksen: tuntui traagiselta seurata George Baileyn (James Stewart) havahtumista maailmaan, jossa häntä ei olisi. Jakson tunnevaikutus oli niin suuri, että se hallitsi koko mielikuvaa elokuvasta. 

Jäin tällä kertaa miettimään, olisivatko käsikirjoittajat saaneet vaikutteita myös Charles Dickensin Joulukertomuksesta (A Christmas Carol), jossa vaihtoehtoisen kehityskulun havaitseminen saa päähenkilön muuttamaan mieltään. Tosin Frank Capran elokuvassa varsinainen Scrooge on liikemies Potter, jonka paatuneeseen mieleen joulun henki ei pysty tunkeutumaan. Pikkukaupungin asukkaiden solidaarisuus pelastaa George Baileyn, mutta ahne liikemies tuntuu jäävän omaan arvoonsa, eikä hän lopulta saa enää suurempaa huomiota. Ahneuden vastapainona on anteliaisuus, tai lahja, jonka varaan luottamus rakentuu. Mieleen jää kohtaus, jossa seinällä näkyy Baileyn isän maksiimi: All you can take with you is that which you've given away.