He uskoivat elämään (Meet John Doe, 1941)

Frank Capran ohjaama ja tuottama He uskoivat elämään (Meet John Doe, 1941) perustui Robert Riskinin käsikirjoitukseen, ja se on ehdottomasti ohjaajansa tuotannon keskeisiä teoksia. Se oli myös aikanaan box office -menestys ja Oscar-ehdokas parhaan alkuperäistarinan kategoriassa. Tarina ei kuitenkaan ollut Riskinin kynästä vaan pohjalla oli Robert Connellin ja Robert Presnellin vuonna 1939 tekemä elokuva-aihio ”The Life and Death of John Doe”, joka puolestaan perustui Connellin jo vuonna 1922 julkaisemaan tarinaan ”A Reputation”. Ehkä jo tämä tarinan kehkeytymisen historia kertoo jotakin elokuvan sävystä: siinä tuntuu tiivistyvän paljon 1920- ja 1930-lukujen Yhdysvaltain atmosfääristä, talouslaman vaikutuksista ja yhteiskunnan eriarvoisuudesta.  

He uskoivat elämään alkaa sanomalehden toimituksessa, kuten niin moni muukin aikakauden Hollywood-elokuva. Lehdistö näyttäytyy foorumina, jossa taistelu demokratiasta käydään. Journalismi valvoo yhteiskuntaa, mutta samalla media vaikuttaa mielipiteisiin ja kansakunnan henkiseen ilmapiiriin.  He uskoivat elämään alkaa hybriksestä, näkemyksestä, että media voi luoda, muuttaa ja manipuloida. Ann Mitchell (Barbara Stanwyck) kirjoittaa tarinan kuvitteellisesta jokamiehestä, John Doesta, joka lupaa tehdä itsemurhan jouluna protestina kaikelle yhteiskunnan vääryydelle. Pian John Doe alkaa elää omaa elämäänsä, ja journalistit joutuvat etsimään roolille esittäjää. 

Ann Mitchellin taakse ryhmittyy tuota pikaa yhteiskunnan valtaeliittiä, erityisesti kustantaja D. B. Norton (Edward Arnold), joka ottaa ohjat käsiinsä. Samalla John Doen rooliin löytyy entinen baseball-pelaaja John Willoughby (Gary Cooper), joka on kuin ruumiillistunut jokamies, vähäpuheinen ja rehti. Pian John Doe -kerhoja syntyy ympäri maata, ja Doen ympärille rakentuu populistinen, poliittinen liike. Ennen pitkää Willoughby petetään, ja hän näyttää luopiona, kunnes vaikuttavassa joulukohtauksessa luottamus palautuu. Kansa osoittaa voimansa.