Mummola (2023)

Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama Mummola (2023) on kunnianhimoinen ja tinkimätön esikoispitkä. Se sai ensi-iltavuonnaan myös erittäin positiivisen vastaanoton: elokuva sai 11 Jussi-ehdokkuutta ja palkittiin lopulta vuoden elokuvana, käsikirjoituksena ja ohjauksena. Käsikirjoituksessa viehättää sen arkisuus ja tunnistettavuus, vaikka alun joulukohtaus voi tuntua liiankin julmalta siinä tavassa, jolla se kierrättää näennäisen tyhjiä ja tunteettomia lauseita. Mummolan kunnianhimoisuus ei kuitenkaan ole vain käsikirjoituksessa vaan myös visuaalisessa tyylissä, jota jo elokuvan aloitus korostaa. Kun väkeä lappaa sisään mummolan ovesta, kamera on paikallaan, eikä edes näytä saapujien kasvoja. Tämä ennakoi koko elokuvan tyyliä: kameran paikka symboloi sitä jähmeyttä, jonka keskellä sukupolvet elävät.

Mummolassa on kaksi näytöstä, joista ensimmäinen sijoittuu Ellan (Leena Uotila) ja Lassen (Tom Wentzel) kotiin, jonne sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) perheineen saapuvat joulunviettoon. Toinen näytös sijoittuu joulunjälkeiseen aikaan, ja samalla niin elokuva kuin sen kuvaamat ihmisetkin tuntuvat avautuvan. Tosin tunteista puhutaan vain autossa. Loppu on avoin mutta enteilee muutosta. Lasse on kuollut, ja viimeisessä kohtauksessa tyttärentytär astuu isoisänsä pajaan, jonka merkityksestä ei elokuvan aikana ole saatu vihiä. Hän katsoo ihmetellen ympärilleen, kuin maailmaa, joka vasta odottaa avautumistaan.