Venetsian Teatro Malibranissa esitettiin tällä viikolla joka päivä Georg Friedrich Händelin oopperaa Acis and Galatea. Malibran on ollut venetsialaisen oopperan keskeinen näyttämö 1600-luvulta lähtien, ja pieni sali sopii erinomaisesti barokkiyhtyeelle. Acis and Galatea on yhteistuotanto, kuten niin monet muutkin oopperaesitykset tänä päivänä. Yhteistyökumppanina on ollut Festival de l’Aix-en-Provence, jossa teos nähtiin kesällä. Teatro Malibran on osa suuremman näyttämön, La Fenicen, toimintaa, ja Händel-esityksen orkesteri oli koottu juuri Fenicen muusikoista. Acis and Galatea perustuu Ovidiuksen Metamorfoosien tarinaan rakastavaisista, joiden onnen Polyfemoksen ihastus Galateiaan katkaisee. Aihe oli suosittu myös maalaustaiteessa, jossa Polyfemos saatettiin kuvata – kuten Poussinin tulkinnassa – tirkistelemässä Akiin ja Galateian lemmenpuuhia. Libreton laativat yhteistyössä John Gay, Alexander Pope ja John Hughes. Ooppera alkaa pastroaalilla, jossa kuoro, paimenet ja nymfit, iloitsee arkaadisen luonnon helmassa:”Oh, the pleasure of the plains!
Happy nymphs and happy swains,
harmless, merry, free and gay,
dance and sport the hours away.”
Aikakauden oopperalle tyypillisesti libretto ei juurikaan sisällä kerronnallisia elementtejä: pikemminkin tarina etenee affektiivisten tilojen kautta. Paimenten ja nymfien kuvaaman nautinnollisen luonnontilan jälkeen näyttämölle astuu Galateia, joka janoaa rakkaintaan:
”Cease your song, and take your flight,
bring back my Acis to my sight!”
Eipä aikaakaan kun Akis ilmaantuu kaipaamaan rakkaintaan, kunnes paimen Damon keskeyttää surumielisen valituksen:
”What means this melancholy air?
No more thy tuneful pipe we hear.”
Rakastavaiset saavat toisensa ja seuraa yksi Händelin oopperan suosikkiduetoista: ”Happy we!” Onnelle tarjotaan välitön vastakuva, kun kuoro aloittaa paratiisinomaisen kohtauksen jälkeen: ”Wretched lovers! Fate has past this sad decree: no joy shall last.” Polyfemos astuu näyttämölle esittämään tulista hurjuuttaan mutta samalla rakkauttaan Galateialle, joka on ”o ruddier than the cherry, o sweeter than the berry”. Mustasukkaisuus kohoaa huippuunsa, ja lopulta Polyfemos murskaa Akiin heittämällä tämän päälle kivenjärkälään. Galateia tekee mitä tehtävissä on, pelastaa rakastettunsa tekemällä tästä kuolemattoman ja muuttamalla tämän viime hetkellä solisevaksi puroksi. Venetsian esityksessä vesi alkaa vaikuttavasti pulputa Akiin sormenpäistä. Mieleen tulee Berninin veistos Apollo ja Dafne, jossa Dafnen muodonmuutoksen hetkellä sormenpäät puhkeavat lehteen.
Acis and Galatea on ennen kaikkea japanilaisen tanssijan, koreografin ja taiteen moniottelijan Saburo Teshigawaran teos. Hän on ohjannut ja lavastanut esityksen, mutta suunnitelut myös puvustuksen ja valaistuksen. Händelin oopperasta on tulkintoja, joissa käytetään sekä tanssijoita että laulajia, mutta tässä produktiossa laulajat ovat saaneet kokeilla myös kehollisen ilmaisunsa rahoja. Kaikkiin rooleihin liittyy koreografia, joka kuvastaa Teshigawaran ajatusta siitä, että elämä on jatkuvasti kokonaisvaltaisessa liikkeessä. Tässä barokkioopperassa ei patsastella! Alituisen liikkeen ajatusta tukee lopun transformaatiokohtaus, jossa Akis ja Galateia oikeastaan saavat toisensa, kun Galateia kylpee puroksi muuttuneen rakastettunsa vedessä. Oopperan puvut ja lavasteet tuovat mieleen japanilaisen elokuvan: näyttämöllä metsä on yhtä viitteellinen ja äkillisesti muuttuva kuin Kurosawan Seittien linnassa.
Acis and Galatea nostaa parrasvaloihin nuoret taiteilijat, jotka ovat uransa alussa ja ovat epäilemättä olleet myös ohjaajan muovattavissa paremmin kuin kokeneet kehäketut: Galateiana Julie Fuchs, Akiina Julien Behr, Damonina Rupert Charlesworth ja Polyfemoksena Joseph Barron. Kapellimestarina oli niin ikään nuori argentiinalainen Leonardo García Alarcón, joka johti täsmällisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti