8. lokakuuta 2011

Eikä yksikään pelastunut (1945)

YLE Teema esitti harvinaisuuden, René Clairin Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1945). Agatha Christien romaaniin Ten Little Niggers (1939) - tai oikeastaan sen näyttämöversioon - perustuva jännityselokuva jäi Clairin viimeiseksi Hollywoodissa: ohjaaja palasi Pariisiin ja teki seuraavana elokuvanaan Maurice Chevalier'n tähdittämän Vaikeneminen on kultaa (Le silence est d'or, 1947), joka olisi niin ikään paikallaan nähdä pitkästä aikaa. Agatha Christien maailma on kuin sarkofagiin suljettu viktoriaanisen kulttuurin aika: rotuteoriat pitävät pintansa, ja tarinan kuvaamasta autiosta saaresta tulee kuin päättymässä olevan maailman mikrokosmos. Elokuvan nimi on toki harhaanjohtava. Kurimuksesta lopulta pelastuu pariskunta, joka on vapaa menneiden sukupolvien rikoksista. Tämän ratkaisun Christie teki kuitenkin vasta vuoden 1943 näyttämöversioon. Tiettävästi hän piti liian pessimististä ratkaisua sopimattomana näyttämölle ja antoi nuoren parin pelastua, mutta ehkä ratkaisuun vaikutti myös meneillään oleva toinen maailmansota: miksi kylvää pessimisiä kriisin keskellä?

Agatha Christielle ja hänen perikunnalleen tämä salapoliisiromaani on ollut rasistisuutensa takia erityisen kiperä kysymys. Toiaalta teosta on pidetty yhtenä Christien parhaista. Voisin kuvitella, etteivät alkuperäiset amerikkalaiset olleet kovin ilahtuneita nähdessään pienten intiaanipatsaiden kaatuvan toisensa jälkeen. Mutta toisaalta, pahimpia rikollisia tarinassa ovat kuitenkin valkoiset, palvelijasta tuomariin.

René Clairin ohjaus kulkee sujuvasti, ja erityisesti jää mieleen ranskalaistyyppinen avaimenreikäkohtaus, jossa henkilöiden skopofilia paisuu äärimmilleen.

Huomio kiinnittyy myös elokuvan säveltäjään Mario Castelnuovo-Tedescoon. Firenzeläissyntyinen maestro on tullut tunnetuksi muun muassa kitarasävellyksistään ja oopperoistaan, mutta hän sävelsi paljon myös elokuvamusiikkia emigroiduttuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1939, juuri ajoissa ennen maailmansodan puhkeamista.

Ei kommentteja: