René Clairin Pariisin kattojen alla (Sous les toits de Paris, 1930) on äänielokuvan varhaisvaiheen kiistaton klassikko. Nimestään huolimatta elokuva ei ala Pariisin kattojen alla vaan niiden ylipuolella, savupiippujen tasalta, samaan tapaan kuin seuraava elokuva Miljoona (Le Million, 1931). Vähitellen liikkuva kamera laskeutuu kadun tasalle, ja samalla voimistuu taustalta kuuluva laulu ”Sous les toits de Paris”. Clair käyttää alusta lähtien ääntä tilallisten efektien luomiseen. Ensimmäinen kohtaus tapahtuu kadun kulmassa, jossa Albert (Albert Préjean) on laulattamassa kansaa ja myymässä nuottilehtiä. Elokuvan avainhenkilöt esitellään laulun aikana: Pola (Pola Illéry), joka paljastuu myöhemmin romanialaiseksi maahanmuuttajaksi, taskuvaras Bill (Bill Bocket) sekä röyhkeä Fred (Gaston Modot), joka on kulmakunnan suurin roisto. Aikakauden muista – ja myös Clairin myöhemmistä musiikkikomedioista – Pariisin kattojen alla eroaa ajoittaisten tummempien sävyjensä vuoksi. Albert auttaa Polaa, mutta ajautuu samalla varastetun tavaran haltijaksi ja päätyy vankilaan. Samaan aikaan Pola ihastuu Albertin parhaaseen ystävään. Loppu on melankolinen, vaikka ”Sous les toits de Paris” kajahtaa jälleen elokuvan lopussa, kameran kohotessa uudelleen kohti korkeuksia. Katsojalle esitetyt tapahtumat ovat ikään kuin esimerkki tai satunnainen tapaus suurkaupungin kuhisevasta elämänmenosta, jonka arkipäivään ihastumiset ja rakkaudet, rikokset ja rangaistukset kuuluvat.Vaikka asiaa ei suoraan tuodakaan esille, on selvää, että Pariisin kattojen alla sivuaa sitä taloudellista ahdinkoa, joka 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa vallitsi. Elokuvan henkilöt tuntuvat avuttomilta suurkaupungin kurimuksessa, jossa työtä on vaikea saada. Albertin ainoa elanto ovat viihdesävelmät, joita hän myy kädestä käteen. Kiinnostava hahmo on myös Romanista Ranskaan tullut Pola, jolla ei nähtävästi ole mitään työtä, ja hän tarvitsee itselleen suojelijaa. Polaa esittää Pola Illéry, joka alkuperäiseltä nimeltään oli vuonna 1908 syntynyt Paula (Pola) Iliescu. Hänen elokuvanäyttelijän urasa alkoi tiettävästi elokuvasta Le Désir (1928) ja päättyi kymmenen vuotta myöhemmin. Illéry esiintyi kreditoimattomasti myös Clarin musiikkikomediassa Pariisi tanssii (Le Quatorze Juillet, 1933).
Nyt katsottuna Pariisin kattojen alla ei tunnu yhtä hienosyiseltä ja hauskalta kuin Miljoona, mutta kun otetaan huomioon varhaisen ääniteknologian hankaluudet, Clairin työ on uraauurtavaa. Elokuvassa on repliikittömiä kohtauksia, mutta ne on nivelletty onnistuneesti kokonaisuuteen musiikkitaustan avulla. Elokuva viittaa myös gramofonin läpimurtoon kohtauksessa, jossa Albert ottaa mittaa ystävästään ja äänilevy juuttuu paikalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti