Uusi testamentti (Le nouveau testament, 1936)

Sacha Guitry (1885–1957) oli sotien välisen Ranskan teatterielämän voimahahmoja. Hän oli tuottalias kirjoittaja, jonka on arvioitu kynäilleen lähes 120 näytelmää. Pitkiä elokuvia hän ohjasi 30 vuodesta 1935 lähtien. Muistelen, että oman elokuvainnostukseni alkuvaiheissa 1980-luvulla Guitryn tuotantoa oli hankala nähdä, mutta Cercle français välitti toisinaan 16-millisiä kopioita. Muutaman silloin näinkin, mutta Guitryn elokuvat ovat aina dialogiltaan niin vuolaita, että katsomisessa on haasteita. Nyt Guitry-tuntemuksen aukkoja on hyvä paikata, sillä MUBI-palvelussa on tarjolla useita 1930-luvun ohjauksia, muun muassa loistava komedia Faisons un rêve (1936), jonka katsoin pari vuotta sitten ja kirjoitin siitä tänne blogiinkin. Jatkoin nyt Guitryn haltuunottoa kasomalla toisen vuonna 1936 valmistuneen elokuvan Le nouveau testament, joka ei tiettävästi ole saanut Suomessa ensi-iltaa mutta jonka voi suomentaa Uudeksi testamentiksi. Elokuvaa katsoessa on hyvä ottaa huomioon, miten energisesti Guitry aloitti ohjaajanuransa. Häneltä valmistui kaksi pitkää elokuvaa vuonna 1935 mutta seuraavana vuonna peräti neljä, joista Uusi testamentti oli ensimmäinen. Jos lopputulosta vertaa elokuvaan Faisons un rêve (1936), huomaa, miten nopeasti Guitry myös kehittyi ohjaajana, sillä loppuvuodesta valmistunut komedia on luistavuudessa omaa luokkaansa. Uusi testamentti tuntuu vielä hakevan muotoaan, ja lopputulos on enemmän Guitryn oman näyttämäteoksen taltiointia kuin kovin elokuvallinen kokemus.

Uusi testamentti perustuu siis Sacha Guitryn omaan näytelmään, jota oli esitetty suurella menestyksellä Théâtre de la Madeleinessa vuonna 1934. Guitry oli itse esittänyt tohtori Marcelinin roolin, kuten hän tekee myös elokuvassa. Elokuva antaa mahdollisuuden kurkistaa teatterihistoriaan siinä mielessä, että mukana ovat kaikki alkuperäiskokoonpanon esiintyjät, kuten Marcelin tyttäreksi paljastuvaa Juliette Lecourtois'ta esittävä Jacqueline Delubac ja hauskaa palvelijahahmoa tulkitseva Louis Kerly. Elokuvana Uusi testamentti on toki juuri sitä, mitä Guitry on tavoitellutkin: se on teatterikappaleen elokuvallinen sovitus, joka tapahtuu pääasiassa Marcelinin asunnossa. Vain muutama kohtaus nähdään Pariisin kaduilla. Alku jää erityisesti mieleen, sillä vuoden 1936, tai koska kuvaukset tehtiin jo aiemmin syksyn 1935 aikana, katujen vilinä antaa tuulahduksen siitä Pariisista, joka jäi toisen maailmansodan tuolle puolen. Alkujaksossa Marcelinin puoliso Lucie (Betty Daussmond) saapuu kotiin rakastajansa saattamana. Mieleen tulevat 1910- ja 1920-luvun mykkäelokuvat siinä mielessä, että kameran käyttö tuntuu notkeammalta ulkotiloissa: sisällä neljän seinän luomissa kehyksissä visuaalisuudelle tuli toisenlaiset rajoitukset. Kun tämän jälkeen Uusi testamentti asettuu sisätiloihin, kamera jää pitkälti paikalleen. Tosin tätä Guitry oppi nopeasti hallitsemaan tulevissa elokuvissaan. Jos visuaalisuus jäykistyy, sen ohjaaja-käsikirjoittaja korvaa nopeaakin nopeammalla vuoropuhelulla, joka on alusta lähtien niin hengästyttävää, että katsojan täytyy olla todella valppaana. Tarina on kiemurainen, ja kaiken keskiössä on uusi testamentti, jonka Marcelin kirjoittaa ja unohtaa povitaskuunsa. Tuota pikaa sen sisältö paljastuu ja samalla illuusiot karisevat monimutkaisen ihmissuhdesotkun ympäriltä.