Isäni oli oikeassa (Mon père avait raison, 1936)

Sacha Guitryn Mon père avait raison (1936) ei ole tiettävästi saanut Suomen ensi-iltaa, mutta sen nimen voisi kääntää Isäni oli oikeassa. Guitry ohjasi samana vuonna peräti neljä elokuvaa, joista viimeksi katsoin komedian Uusi testamentti (Le nouveau testament, 1936). Tälläkin kertaa näyttelijöinä ovat Théâtre de la Madeleinen kantavat voimat, ja elokuva antaa mahdollisuuden kurkistaa sotien välisen Pariisin teatterimaailmaan. Guitryn omaan käsikirjoitukseen perustuva puhedraama tuo mieleen Hollywoodin nokkelat screwball-komediat, joiden käyttövoimana oli sukupuolten välinen taistelu. Guitryn elokuva tosin muistuttaa eurooppalaisen huvinäytelmän perinteestä, joka on puolestaan vaikuttanut Hollywoodiin. Ajatellaanpa vaikka sellaisten käsikirjoittajien kuin Walter Reischin vaikutusta.

Mon père avait raison kertoo ylisukupolvellisen tarinan: keskiössä on Charles Bellanger (Sacha Guitry), hänen suhteensa omaan isäänsä Adolpheen (Gaston Dubosc) ja poikaansa Mauriceen (Serge Grave ja Paul Bernard). Alkujaksossa Charles on 30-vuotias, ja hän koettaa istuttaa poikaansa epäluottamuksen naisia kohtaan. Tarina siirtyy kaksi vuosikymmentä eteenpäin, jolloin isä-Charles joutuu kohtaamaan kasvatuksensa vaikutukset. Sacha Guitryn muiden vuoden 1936 elokuvien tapaan tämäkin teos on hyvin näytelmällinen, ja kamera on lähinnä seuraamassa näyttelijöiden säkenöivää dialogia. Mon père avait raison on parhaimmillaan lopun käänteessä, jossa Charles joutuu toteamaan olleensa väärässä: hän on uusintanut sellaista miehisyyden perinnettä, jonka jatkamisessa ei ole mitään mieltä.