Purppuratasanko (The Purple Plain, 1954)

Robert Parrish tuli Hollywoodissa tunnetuksi ensin lapsinäyttelijänä, sittemmin leikkaajana ja ohjaajana. Esikoispitkä Kostaja iskee (Cry Danger, 1951) oli erinomainen film noir. Parrish sai onnistuneen aloituksen jälkeen tarjouksen Iso-Britanniasta: Two Cities Films palkkasi hänet ohjaamaan toisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuvan H. E. Batesin romaanin Purppuratasanko (The Purple Plain), joka oli ilmestynyt vuonna 1952. Elokuvallinen tulkinta valmistui kaksi vuotta myöhemmin, ja se oli myös BAFTA-ehdokkaana kahdessa kategoriassa. Suomessa Purppuratasanko nähtiin marraskuussa 1954, mutta televisiossa se on nähty käsittääkseni vain kerran kesällä 1985. Purppuratasanko on ehdottomasti 1950-luvun brittielokuvan klassikoita: se kuvaa toisen maailmansodan tapahtumia Burmassa Royal Air Forcen sotilaiden näkökulmasta.

Purppuratasangon päähenkilö on kanadalainen lentäjä Bill Forrester (Gregory Peck), joka on RAF:n palveluksessa. Aloituskohtauksessa hän näkee painajaista ilmahyökkäyksestä, kunnes havahtuu. Traumatisoituneen päähenkilön taustat avautuvat vähitellen katsojalle: sodan alussa hän on ollut Lontoossa, ja nuori morsian on kuollut Blitzin aikana pommituksen uhrina. Tulevaisuuden uskonsa kadottanut Forrester on heittäytynyt sodan pauloihin, uhkarohkana ja kuolemaa pelkäämättömänä. Luutnantti Blore (Maurice Denham) muistuttaa, miten tärkeitä ovat perhe ja luottamus tulevaisuuteen. Näitä kumpaakaan Forresterilla ei ole. Ratkaisevaksi osoittautuu rutiinilento, jonka Forrester tekee Bloren ja nuoren navigaattori Carringtonin (Lyndon Brook) kanssa. Moottori syttyy tuleen, ja kolmikko putoaa keskelle japanilaisten hallitsemaa erämaata, tasankoa, joka on toivottoman kaukana brittien tukikohdasta. Yksilötarinan rinnalla kulkee kulttuurien välinen vuoropuhelu. Ennen retkeä Forrester tutustuu paikalliseen naiseen Annan (Win Min Than), mikä muuttaa perspektiiviä. Purppuratasanko kuvaa brittien ja burmalaisten suhdetta läheisenä, sillä molemmat taistelevat Japanin miehitystä vastaan. Elokuva ei juurikaan viittaa siihen, että Burma, nykyinen Myanmar, oli ollut britti-imperiumin siirtomaa vuodesta 1886 ja takana olivat katkerat sodat. Japanilaismiehityksen alussa Burman itsenäisyysarmeija liittoutui brittejä vastaan, mutta sodan lopussa, vuonna 1945, se vaihtoi puolta. Purppuratasankoa voisi tulkita juuri tätä käännettä vasten. Kun elokuva valmistui ensi-iltaan, Burma oli jo ehtinyt itsenäistyä vuonna 1948, vaikkakin monien ristiriitojen ja veristen kamppailujen tuloksena. Purppuratasanko on kuin jäähyväiselegia, joka haluaa muistaa vain myyttisen Burman.