Kärsimysten katu (Remontons les Champs-Élysées, 1938)

Sacha Guitry, loistavien nopeasanaisten komedioiden taitaja, oli myös erinomainen historian kuvaajaa. Tätä linjaa edusti jo Kruunun helmet (Les perles de la couronne, 1937), jossa menneisyyden tapahtumat saavat satiirisen kosketuksen. Guitryn sotaa edeltävän tuotannon kohokohtia oli seuraavana vuonna valmistunut Kärsimysten katu (Remontons les Champs-Élysées, 1938), joka on historiallisen elokuvan perinteessä innovatiivinen jo pelkän ideansa vuoksi: kyse on yhden kadun historiasta fiktioelokuvan keinoin! Guitry näyttelee alussa opettajaa, joka kesken kertolaskuharjoituksen havahtuu nykyhetkeen ja päättää ryhtyä kertomaan oppilailleen Pariisin kuuluisimman kadun vaiheista 1600-luvulta nykypäivään. Laajaa ajallista kaarta ennakoivat jo alkutekstit, joiden taustalla rattaan pyörä vaihtuu polkupyöräksi ja lopulta auton kumiseksi renkaaksi. Myös näyttelijät ja heidän roolinimensä esitellään alussa, jolloin katsojalle viimeistään valkenee, että tarina tuo lavalle niin Ludwig XIV:n kuin Napoleoninkin.

Jos Kärsimysten katua vertaa ohjaajan muutamaa vuotta aiempiin puhedraamoihin, tyylillinen harppaus on valtava. Guitry on yhä verbaalisesti säkenöivä, mutta nyt elokuva on myös visuaalisesti kekseliäs. Guitry on yhdistänyt fiktiiviseen elokuvaa dokumentaarista aineistoa, kuvia Champs-Élyséen voitonparaateista ja riemuitsevista kansanjoukoista. Alussa opettajan puheen lomaan ilmestyy nopeita välähdyksiä, ja Guitry tuntuu käyttävän jump cutia jo kauan ennen Godardia. Ehkäpä komedia tyylilajina on mahdollistanut kokeilevuuden tavalla, joka ei olisi onnistunut vakavammassa historiallisessa elokuvassa: nyt katsojaa voi puhutella ja menneisyyttä kuvata tyylitellysti, välillä jopa nukketeatterinomaisesti. Kärsimysten katu viivähtää pidempään Ludwig XV:n (Sacha Guitry) hovissa, mutta loppua kohti hallitsijoiden muotokuvat seinällä vaihtuvat vinhaa vauhtia. Kärsimysten kadussa on 1800-luvun tutkijallekin paljon ihasteltavaa. Mitä sanoisitte kohtauksesta, jossa tulitikku raapaistaan ensi kertaa ja läsnäolijat huokaisevat: ˮTämä on edistyksen vuosisata!ˮ Nautinnollinen on lopun musiikkijakso, jossa polkan läpimurtoa seuraa valssin huuma. Guitry itse kutsui teostaan alkuteksteissä fantasiaksi, ja historiallisesta fantasiasta on todellakin kyse. Tariassa vilahtaa Jean-Jacques Rousseau, joka esittelee ˮyksinäisen kulkijan mietteitäänˮ mutta jättää jälkeensä myös ˮamatöörimäisenˮ suunnitelman Champs-Elyséen kehittämiseksi. Sattumalta se päätyy 1800-luvun Pariisin kaupunkimiljöön uudistajien käsiin... Guitryn elokuva sai ensi-iltansa joulukuussa 1938, ja se nähtiin Suomessakin välirauhan aikaan marraskuussa 1940. Kesäkuussa 1940 saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan. Mitähän suomalaiset ajattelivat Guitryn elokuvan viimeisessä kohtauksessa, jossa kajahtavat ilmoille maagiset kolme sanaa: ˮVive la France!ˮ