Vakoilijana omassa maassaan (1951)

Toisen maailmansodan päättyminen merkitsi Anatole Litvakin uralla käännekohtaa siinä mielessä, että paluu Eurooppaan tuli mahdolliseksi Hollywoodissa vietettyjen vuosien jälkeen. Takana olivat erinomaisesti menestyneet Valitan, väärä numero! (Sorry, Wrong Number, 1948) ja Käärmeenpesä (The Snake Pit, 1948). Seuraavassa elokuvassaan Litvak käsitteli sotaa, kuten useasti vielä myöhemminkin. Vuonna 1951 valmistunut Vakoilijana omassa maassaan (Decision Before Dawn, 1951) on monella tapaa poikkeuksellinen. Se kuvattiin pääosin Saksassa, jossa sodan jäljet olivat yhä havaittavissa. Tämä antaa elokuvalle poikkeuksellisen todenkaltaisen tunnun. Puolidokumentaarisia elokuvia tuotettiin Hollywoodissa sodan jälkeen toki muutenkin, mutta Litvakin ohjauksessa on jotakin erityistä. Se ei myöskään marssita estradille aikansa tunnetuimpia tähtiä vaan antaa sijaa uusille kasvoille. Kun Litvakin uraa katsoo kokonaisuutena, näyttää, että hän nimenomaan tästä elokuvasta lähtien etääntyy Hollywoodista ja alkaa suuntautua uudelleen kohti eurooppalaisia tuotantoja.

Vakoilijana omassa maassaan perustuu Peter Viertelin käsikirjoitukseen. Dresdenissä vuonna 1920 syntynyt Viertel varttui Hollywoodissa monien muiden Saksasta lähteneiden rinnalla. Jo varhain hän ajautui kirjalliselle uralla ja teki ensimmäisenä alkuperäiskäsikirjoituksenaan tekstin Alfred Hitchcockin Viidennen kolonnan mieheen (The Saboteur, 1942), vain 22-vuotiaana. Vakoilijana omassa maassaan perustui George Howen romaaniin Call It Treason ja mukana oli muitakin käsikirjoittajia, kreditoimattomasti myös Carl Zuckmayer, joka oli jo Euroopan vuosinaan tehnyt yhteistyötä Sternbergin ja Ophülsin kanssa ja kirjoittanut 30-luvulla menestysnäytelmän Köpenickin kapteenin tapauksesta. Vakoilijana omassa maassaan toi valkokankaalle nuoria näyttelijöitä. Naispääroolissa vilahtaa Hildegard Knef, jonka nimi alkuteksteissä on tosin Neff, sekä Oskar Werner, jonka elämänhistoriaa tarina sivuaa. Wieniläissyntyinen Werner oli karannut Wehrmachtista vuonna 1944, joten hänellä oli itsellään hyvin samantapaisia kokemuksia kuin roolihahmolla, vakoilijaksi päätyvällä Karl Maurerilla.

Vakoilijana omassa maassaan on hämmästyttävä sotaelokuva, jos sitä tulkitsee aikakauden muun sotaa käsitelleen Hollywood-elokuvan kontekstissä. Tarinassa ei ole melodramaattisia käänteitä, ja nuoret näyttelijät tulkitsevat sodan loppuvaiheen tapahtumia vaikuttavasti, realistisen tuntuisesti. Elokuvaa on kuvattu lähinnä Etelä-Saksassa, ja varsinkin Würzburgin sodan runtelema maisema jää mieleen. Elokuvan tekijäjoukosta voi mainita kuvaaja Franz Planerin, jonka kanssa Litvak oli tehnyt yhteistyötä jo Saksan-kaudellaan 30-luvun alussa. Heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa oli 20 vuotta aiemmin valmistunut Ei koskaan enää rakkautta (Nie wieder Liebe!, 1931). Planer kuvasi 30-luvun alussa monia suosikkikomedioita, kuten Arkadian prinssi (Der Prinz von Arkadien, 1932), ja kuvasi  muun muassa sellaiset klassikot kuin Willi Forstin Naamiaiset (Maskerade, 1934) ja Max Ophülsin Lemmenleikkiä (Liebelei, 1933). Sittemmin Planer teki pitkän uran Hollywoodissa, ja tiet yhtyivät paitsi Litvakin myös Ophülsin kanssa. Planerin kädenjälki näkyy Ophülsin Amerikan-kauden huipentumassa Kirje tuntemattomalta naiselta (Letter from an Unknown Woman, 1948).