24. kesäkuuta 2013

Milanon Ring: Reininkulta

Milanon La Scala on maailmankuulu oopperatalo, mutta Wagner-näyttämönä se on ollut ongelmallinen. Koko Der Ring des Nibelungen -sykli on edellisen kerran esitetty vuonna 1963, 50 vuotta sitten, André Cluytensin johtamana. Tällä välin Ringiä on koetettu toteuttaa sekä Wolfgang Sawallischin että Riccardo Mutin johdolla, mutta molemmissa tapauksissa kokonaisuus jäi kesken. Vuonna 2010 Daniel Barenhoim tarttui tahtipuikkoon tavoitteena saada sykli valmiiksi Wagnerin juhlavuoteen, kevääseen 2013 mennessä.
Nyt tämä projekti on toteutunut, ja ensimmäinen sykli kuultiin viime viikolla. Toinen sykli on vuorossa 24.–29. kesäkuuta 2013. Sää Milanossa on onneksi lauhtunut alle 30 plusasteen, joten olosuhteet ovat erinomaiset. Jos Ring edellisen kerran toteutui belgialaisen kapellimestarin André Cluytensin tahdissa, on heti todettava, ettei tälläkään kertaa hanke olisi toteutunut ilman belgialaisvoimia. Nykyisen produktion on ”muotoillut” ja ohjannut Guy Cassiers, joka kutsuttiin apuun Reininkultaa suunniteltaessa. Mukana on myös belgialainen tanssiryhmä Eastman Company. Itse produktio on tehty yhteistyössä Berliinin Staatsoper Unter den Lindenin kanssa.

Milanon Reininkullan keskushahmoja ovat rakkautta ja vaikutusvaltaa janoava Alberich (Johannes Martin Kränzle), joka komeilee myös Ringin julisteessa, ja tulen jumala Loge (Stephan Rügamer), jonka tanssillisessa olemuksessa on veijarimaisuutta. Alberich saa Reinin aarteen itselleen, taotuttaa valtaa tuovan sormuksen ja teettää myös Tarnhelm-taikakypärän. Reininkullan voi tulkita rakkauden ja vallan janon tilityksenä, jossa niin Alberich ja ylijumala Wotan (Michael Volle) kuin Wotanille linnan rakentaneet jättiläiset Fasolt (Iain Paterson) ja Fafner (Alexander Tsymbalyuk) ajavat itsekkäitä tarkoitusperiään, mutta toisaalta tarinan voi tulkita myös luopumisten kavalkadina. Reinintyttäret luopuvat aarteestaan, Alberich sormuksesta ja kypärästä, Wotan on vähällä luovuttaa Freian mutta antaa lopulta varastamansa aarteen jättiläisille, viimeisenä valtaa tuottavan sormuksen, joka tässä tulkinnassa on kimalteleva glamour-käsine. Lopulta maan jumalatar Erda (Anna Larsson) saa Wotanin havahtumaan.

Reininkullan näyttämökuva on poikkeuksellisen kaksiulotteinen, eikä tilaa juurikaan käytetä syvyyssuunnassa. Tämä on tietoinen valinta, mutta samalla ohjaaja on menettänyt niitä toiminnallisia mahdollisuuksia, joita näyttämötila voisi antaa. Cassiersin tulkinta on maalauksellinen. Laulajien taustalla on mittasuhteiltaan CinemaScope-kuvaa vastaava heijastuspinta, jossa nähdään koko teoksen ajan hitaasti muuttuvia videoanimaatioita, alussa väreilevää vedenpintaa, välillä karu erämaanäkymä, lopuksi barokkinen maalaus, jonka hahmot hitaasti liikkuvat ja joka lopulta näyttää reliefiltä. Lavalla on myös tanssiryhmä, jollaista en Reininkullassa muista koskaan nähneeni. Paikoitellen koreografia kahdentaa tai kommentoi näyttämöllistä liikettä. Ehkäpä tällä ratkaisulla on haluttu antaa syvyysulottuvuutta teokselle, joka muutoin on hyvin litteä. Veden käyttö näyttämöllä antaa ensimmäiselle kohtaukselle oman äänimaisemansa, sillä tanssijoiden liikkeet kuuluvat katsomoon loiskahduksina, vesiliirtona. Parhaimmillaan tanssia käytetään mafiapukuisten jättiläisten elämää suurempina varjokuvina, sekä Alberichin sidonnaisuuksien kuvaajana. Kun Wotan lopulta murtaa Alberichin kahleet, tämä on konkreettisesti ihmiskahleissa. Reininkulta kertoo jumalista, mutta tässä tulkinnassa ollaan selvästi lihaa ja verta, ihmisen maailmassa, jossa kaikki ovat sidoksissa toisiinsa, kaikki perustuu sopimuksiin, luottamukseen, yhteistyöhön – tai niiden pettämiseen.
 
Parasta Reininkullan esityksessä oli ehdottomasti musiikki. Daniel Barenboim ei korostanut Wagneria melskaavana musiikkina vaan toi esiin yksityiskohtia, ja salin akustiikassa yksittäiset instrumentitkin, kuten viulusoolot ja harpun helähdykset, kuuluivat erinomaisesti.


Reininkullan laulajat 24.6.2013:

Wotan - Michael VOLLE
Donner - Ian BUCHWALD
Froh - Marius VLAD
Loge - Stephan RÜGAMER
Alberich - Johannes Martin KRÄNZLE
Mime - Peter BRONDER
Fasolt - Iain PATERSON
Fafner - Alexander TSYMBALYUK
Fricka - Ekaterina GUBANOVA
Freia - Anna SAMUIL
Erda - Anna LARSSON
Woglinde - Aga MIKOLAJ
Wellgunde - Maria GORTSEVSKAYA
Flosshilde - Anna LAPKOVSKAJA


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin, olihan sentään 50-luvun alussa Furtwängler/Flagstad-ring Milanossa jonkinlainen klassikko. Ainakin monet ajattelevat, että tuo levytys pitäisi omistaa... No, itselläni on.

Hannu Salmi kirjoitti...

Minulla ei tuota vuoden 1950 levytystä ollutkaan, katkelmia kylläkin. Kävin tänään La Scalan kaupassa, ja siellä 12 cd:n kokoelma oli vain 29 e!