Milanon Ring: Valkyyria

Milanon Ring jatkui 25. kesäkuuta Valkyyrialla, sarjan suosituimmalla ja esitetyimmällä osalla. Tässä draama toden teolla käynnistyy. Reininkullan tarjoama Vorabend on takana, ja vaikka kokonaisen maailman luominen on vaatinut valmistelua, Wagner on osannut olla tarpeeksi elliptinen ja niukka. Valkyyria alkaa suoraan toiminnasta, mikä tekee ensimmäisestä näytöksestä niin vangitsevan. Tiistaina Daniel Barenboimin johtama La Scalan orkesteri tuntui erityisen sähäkältä ensimmäisestä tahdista lähtien. Ehkä tämä virittyneisyys ei aivan kantanut viisituntisen illan loppuun, mutta tehtäväkin on haasteellinen, jos ajatellaan lopun suvantovaiheita. Mielikuvaan vaikutti sekin, että Wotanin roolin esittänyt René Pape sai illan aikana – ilmeisesti – kesäflunssan, mikä vei voimaa lopun vaikuttavasta jäähyväiskohtauksesta. Mutta ensimmäinen näytös oli häikäisevä, ja Barenboim sai esiin niin Wagnerin kamarimusiikilliset hetket kuin korvia hivelevät aavistukset tulevasta. Mieleen jäi esimerkiksi tilanne, jossa Siegmund (Simon O'Neill) kumartuu juomaan, valo heijastuu veden pinnasta hänen kasvoilleen ja orkesteri maalaa filmaattisen taustan. Sieglindenä lauloi hämmästyttävä Waltraud Meier, joka tuntui korostavan enemmän orastavaa rakkautta kuin Sieglinden traumaattista taustaa. Hundingina esiintyi Mihail Petrenko, jonka sisääntulo oli juuri niin vaikuttava kuin sen tuleekin olla. Petrenkon Hunding oli välillä kuiskaileva, välillä käskevä. Guy Cassiersin tulkinnassa saarnin kylkeen isketty miekka ei ole kovinkaan kummoinen kulttiesine, ja katsojan on vaikea sitä aluksi edes erottaa, mutta tämä on varmaankin tarkoituksellista. Ring on ihmissuhteiden ja tunteiden vyyhti, eikä miekka voisikaan olla kovin ratkaiseva. Eipä ihme, että Wotan vetäisee sen lopulta palasiksi kuin leikkikalun.

Toisen näytöksen alkua hallitsee huikea barokkinen hevosasetelma. Jos Reininkullan näyttämökuva oli kaksiulotteinen, tai litteän tuntuinen, nyt näyttämöä käytetään syvyyssuunnassa paljon enemmän. Ensimmäisessä näytöksessä lavaa hallitsi kaksi vinoa seinää, joiden sisällä oli pienempi, videoheijastuksin ja vastavaloefektein koristettu nurkkaus. Ensimmäisen näytöksen jujuna oli valaistuksen tehokas käyttö. Laulajien varjokuvat piirtyivät seinille kahteen suuntaan. Toisessa näytöksessä hevospatsaan eteen laskeutuu pyörivä pallo, joka vilahti jo Reininkullassa. Pyörivän pallon pinnalle heijastuu kuvia ja juoksevia numeroita, välillä se vaikuttaa ihmiskohtaloita arpovalta lottopallolta, mutta idea valkenee, kun Wotan huokaisee maailman tulleen päätepisteeseensä. Yhtäkkiä pallo seisahtuu, ja elämänkulku saa uuden suunnan. Pallo on kuin menneisyyden ja tulevaisuuden kehrä, elämänlangoista punottu, ja sen pyörintä kuvastaa sitä maailmaa, jossa kaikki mahdollisuudet ovat läsnä. Wotan toteaakin odottavansa jotakin sellaista, jota ei koskaan aikaisemmin ole tapahtunut (”...sei zuvor auch noch nie es geschehn”). Näytöksen toisessa kohtauksessa Wotan pohtii Toiseuden kysymystä, joka liittyy uuden syntymään: ”Wie macht' ich den Andren, der nicht mehr ich, und aus sich wirkte, was ich nur will?”

Kolmas näytös alkaa valkyyrioiden ratsastuksella, joka tuntui musiikillisesti sulautuvan kokonaisuuteen, vaikka usein ratsastuskohtaus korostuu erillisenä numerona. Ehkä vaikutelma syntyi myös siitä, että ratsastuksen taustalla avautui ihmeellinen taivasnäkymä kuin barokkikirkon katossa. Visualisoinnissa hevoset, valkyyriat ja sotureiden ruumiit tuntuivat punoutuvan erottamattomaksi kokonaisuudeksi, ja ainakin itse jäin seuraamaan, miten korkeimmalle kohoavan hevosen kaviot liikkuivat. Näin viimeksi Valkyyrian Wienissä 2011, ja silloin huomio kiinnittyi siihen tapaan, jolla Wagner käsittelee perhesuhteita, kapinoivan tyttären kohtaloa ja kommentoi 1800-luvun sääty-yhteiskuntaa. Nyt Wotanin ja Brünnhilden (Iréne Theorin) tunteiden käsittely tuntui saavan enemmän painoa. René Papen äänestä katosi voimaa viimeisten hetkien aikana, mutta ehkä se toi tunnelmaan myös nöyryyttä ja herkkyyttä. Wotan ei näyttäydy uhmakkaana: hän on häviäjä jo vaivuttaessaan tyttärensä uneen.


Valkyyrian laulajat 25.6.2013:

Siegmund - Simon O’NEILL
Hunding - Mikhail PETRENKO
Wotan - René PAPE
Sieglinde - Waltraud MEIER
Brünnhilde - Irene THEORIN
Fricka - Ekaterina GUBANOVA
Gerhilde - Sonia MUHLECK
Ortlinde - Carola HÖHN
Waltraute - Ivonne FUCHS
Schwertleite - Anaik MOREL
Helmwige - Susan FOSTER
Siegrune - Lean SANDEL-PANTALEO
Grimgerde - Nicole PICCOLOMINI
Rossweisse - Simone SCHRÖDER