Katsoimme sunnuntaina W. C. Fields -elokuvan Sehän käy kuin leikiten (It's a Gift, 1934), vaikka viisivuotiaalle Eemilille alkoholisoitunut, lapsiin väkivaltaisesti suhtautuva herra taisi olla vähän liikaa... Tosin W. C. Fieldsin hahmo on tässä astetta hellyttävämpi kuin muutamaa vuotta myöhemmin valmistuneissa farsseissa Taaloja ja tuuria (The Bank Dick, 1940) ja Pulmia kerrakseen (Never Give a Sucker an Even Break, 1941): päähenkilö Harold Bissonette (W. C. Fields) tuntuu elävän vieraana omassa kodissaan, poika rullaluistelee ympäri asuntoa ja puoliso määrää kaapin paikan. Sekatavarakaupassakaan ei mene paremmin: sokea herra Muckle (Charles Sellon) tulee lasiovesta läpi ja naapurin vauva (Baby LeRoy) avaa siirappitynnyrin. Tarinassa kuvastuu 30-luvun lamavuosien utooppinen kaipuu parempaan elämään, jota Bissonettelle edustaa Kalifornia ja sen auringossa kylpevät appelsiiniviljelmät. Fieldsin komiikka on parhaimmillaan alun yökohtauksessa, jossa Bissonette yrittää epätoivoisesti nukkua parvekkeen keinussa, mutta häiriöiden sarja on hulvaton. Mehukkaimmasta päästä on myös autoajelu kohti Kaliforniaa: Bissonetten väki kurvaa yksityisalueelle pitämään picnic-paussia, eikä kaaoksen määrässä ole tolkkua. Melkein tulee sellainen olo, että elokuvan käsikirjoittajat ovat lukeneet Jalmari Finnen Kiljusen herrasväkeä, niin lähellä amerikkalainen ja suomalainen kauhuperhe ovat toisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti