Terroria Texasissa (1958)

Ostin hiljattain verkkodivarista Peter Bogdanovichin kirjan Who The Devil Made It, jossa on lähes 800 sivua ohjaajahaastatteluja. Erityisen kiinnostava oli Joseph H. Lewisin (1907–2000) kanssa käyty vuoropuhelu, jossa B-elokuvien armoitettu tekijä käy läpi uraansa. Lewis muistetaan parhaiten sellaisista rikoselokuvan klassikoista kuin Rikoksen pyörteessä (Gun Crazy, 1949) ja Häikäilemättömät (The Big Combo, 1955). Ohjaajan viimeiseksi näytelmäelokuvaksi jäi lännenelokuva Terroria Texasissa (Terror in a Texas Town, 1958). Uran varhaiseen päätökseen oli monta syytä, mutta tärkein oli terveys: 50-luvun hektinen ryhmi johti sydänkohtaukseen, jonka takia Lewis joutui pitämään vuoden tauon elokuvan Hehkuvaa vihaa (The Halliday Brand, 1957) jälkeen.

Haastattelussa Lewis kuvaa viimeistä elokuvaansa ihmeenomaisena projektina. Lääkärin määräyksestä kuvaukset alkoivat joka aamu vasta 8.30 ja päättyivät viimeistään klo 18, ja päivärytmiin piti mahtua tunnin nokkaunet. Silti kuvaukset saatiin läpi kymmenessä päivässä. Budjetti oli vaatimaton, mutta se kääntyi onnistuneesti voitoksi. Gerald Fried sävelsi elokuvaan musiikin, jossa käytetään vain trumpettia, akustista kitaraa ja lyömäsoittimia. B-tuotannon taakse kätkeytyi myös tekijöitä, jotka 50-luvun Yhdysvalloissa eivät voineet astua parrasvaloihin. Mustalle listalle joutunut Dalton Trumbo teki käsikirjoituksen peitenimellä Ben Perry, ja – Lewisin haastattelulausunnon mukaan – myös kommunistivainojen ahdistelemaksi joutunut Nedrick Young osallistui käsikirjoituksen muokkaukseen kreditoimattomasti. Youngin panos oli merkittävä myös sikäli, että hän näytteli viileän tappajan, Johnny Cralen, roolin. Westernin erikoisuuksiin kuuluu sekin, että Johnny saa surmansa harppuunasta. Päähenkilö George Hansen (Sterling Hayden), kuten myös isänsä Sven (Ted Stanhope), ovat ansainneet elantonsa valaanpyyntialuksella.

Terroria Texasissa on monella tapaa liioiteltu, karikatyyrinomainen elokuva, mikä tuo siihen ripauksen modernismia, studiokauden lopun enteitä. Johnny on tappaja, jolla on fyysinen vamma: hän on menettänyt oikean kätensä. Pientä teksasilaista kaupunkia hallitsee varakas Ed McNeil (Sebastian Cabot), joka jokaisessa kohtauksessaan mutustaa ruokaa eikä tunnu poistuvan hotellihuoneestaan lainkaan. Elokuvan rituaalisuutta korostaa se, että tapahtumat alkavat lopusta, kohtauksesta, jossa George marssii harppuuna kädessä kohtaamaan Johnnyn. Lopputulos on etukäteen selvä.

Kun nyt katsoin elokuvaa pitkän tauon jälkeen, huomio kiinnittyi muukalaisvihaan. Sven ja George ovat ruotsalaisia, ja heitä myös pilkataan kulttuurisen taustansa vuoksi. Svenin murhan jälkeen George vakuuttaa sheriffille omistusoikeuttaan isänsä tilaan ja näyttää ruotsinkielisen kirjeen, mutta lainvartijan mukaan se on täysin arvoton amerikkalaisessa oikeusistuimessa. Kun McNeilin miehet koettavat häätää Georgea, he penkovat uhrinsa matka-arkkua ja löytävät mustan myssyn. Ilkkuva ketku laittaa sen provokatiivisesti päähänsä ja huutaa: ”Ja!” Etnistä painotusta korostaa, että Svenin naapuri on meksikolainen perhe, joka myös joutuu vainon kohteeksi samaan aikaan, kun kunnon amerikkalaiset vetäytyvät syrjään. Johnny ampuu tylysti Jose Mirandan (Victor Milan), ja puoliso (Ann Varela) jää lopulta yksin kolmen lapsensa kanssa.