Eipä ihme, että Quentin Tarantino hankki 73-vuotiaan Lawrence Tierneyn elokuvaansa Reservoir Dogs (1992). Tierneyn katu-uskottavuus syntyi 40-luvun lopun väkivaltaisissa film noireissa. Näistä Syntynyt tappamaan (Born to Kill, 1947) on suorasukaisuudessaan hämmentävä, ja Lawrence Tierney tekee elämänsä rooli patologisen väkivaltaisena Sam Wildena. Elokuvan alussa Wilde surmaa hetken mielijohteesta kaksi renolaista nuorta ja pakenee San Franciscoon. Sattumalta samaan junaan nousee Helen Brent (Claire Trevor), joka on löytänyt ruumiit mutta päättänyt luikkia tiehensä. Syntynyt tappamaan on film noir -elokuvista tylyimpiä. En ole sen erinomaisuudesta aivan vakuuttunut, mutta toisaalta on virkistävää, ettei Sam Wilden väkivallalle etsitä psykoanalyyttisia syitä, niin kuin monessa muussa aikalaiselokuvassa. Kiinnostavaa on myös Samin ja Helenin mystinen vetovoima, josta Helen vaivoin riistäytyy irti.
29. syyskuuta 2010
Syntynyt tappamaan (1947)
Eipä ihme, että Quentin Tarantino hankki 73-vuotiaan Lawrence Tierneyn elokuvaansa Reservoir Dogs (1992). Tierneyn katu-uskottavuus syntyi 40-luvun lopun väkivaltaisissa film noireissa. Näistä Syntynyt tappamaan (Born to Kill, 1947) on suorasukaisuudessaan hämmentävä, ja Lawrence Tierney tekee elämänsä rooli patologisen väkivaltaisena Sam Wildena. Elokuvan alussa Wilde surmaa hetken mielijohteesta kaksi renolaista nuorta ja pakenee San Franciscoon. Sattumalta samaan junaan nousee Helen Brent (Claire Trevor), joka on löytänyt ruumiit mutta päättänyt luikkia tiehensä. Syntynyt tappamaan on film noir -elokuvista tylyimpiä. En ole sen erinomaisuudesta aivan vakuuttunut, mutta toisaalta on virkistävää, ettei Sam Wilden väkivallalle etsitä psykoanalyyttisia syitä, niin kuin monessa muussa aikalaiselokuvassa. Kiinnostavaa on myös Samin ja Helenin mystinen vetovoima, josta Helen vaivoin riistäytyy irti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Noirleffojen erinomaisuudesta puheenollen, niistä noir-elokuvista joita olen katsonut viime vuosina huippua ovat edustaneet The Killers, Gun Crazy, Detour, Kiss Me, Deadly, Double Indemnity, The Killing ja The Big Heat, sekä neonoirina Blood Simple. Mutta myös hieman heikommat noirit kuten D.O.A, The Strange Love of Martha Ivers,Too Late For Tears, The Man Who Cheated Himself ja G-Men ovat jääneet mieleen.
Minulta ovat nuo kolme viimeksi mainittua jääneet näkemättä. Täytyy ehdottomasti hankkia!
Tuo viimeksi mainitun noirin nimi menikin vähän väärin, tarkoitin Anthony Mannin T-Men-leffaa vuodelta 1947.
Lähetä kommentti