Olen elokuvapäiväkirjani pitämisessä kaikkea muuta kuin ajan tasalla, mutta Edward Dmytrykin Raymond Chandler -filmatisoinnista Hyvästi kaunokaiseni (Murder, My Sweet, 1944) on pakko kirjoittaa muutama sana. Edellisestä katsomisesta on paljon aikaa, ja nyt YLE Teema näytti elokuvan film noir -sarjassaan. Muistelen lukeneeni, että Raymond Chandler itse antoi siunauksen Dick Powellin Marlowelle. Oikeastaan Powell on yllätysvalinta kivikovan dekkarin rooliin, sillä hänet tunnettiin 30-luvun kevyiden musikaalien tähtenä. Hyvästi kaunokaiseni avasi hänelle uuden uran draamanäyttelijänä. Powell sopii loistavasti siihen antisankarin, heikon, ehkä vähän tahdottomankin yksityisetsivän rooliin, jollainen Marlowesta John Paxtonin käsikirjoituksen ja Edward Dmytrykin ohjauksen tuloksena piirtyy. Onkohan missään muussa film noirissa sankari kolautettu yhtä monta kertaa tajuttomaksi? Erityisen vaikuttava on aloitus, jossa Marlowe on poliisin käsittelyssä, silmät sidottuina, nähtävästi näkönsä menettäneenä. Sapaan tapaan kuin Oidipuksessa päähenkilön sokeutuminen saa hänet näkemään paremmin.Poliisi puristaa Marlowesta tietoja kahdesta murhasta. Lopulta koko elokuva on sokeutuneen yksityisetsivän huuruinen muistikuva. Mieleenpainuva hahmo on niin ikään tarinan alussa nähtävä Moose Malloy (Mike Mazurki), joka palaa vankilasta, etsii Velmaansa ja palkkaa Marlowen työhön. Pian Marlowe saa toisenkin työnantajan, ja kaksi tarinalinjaa yhtyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti