Giuseppe Verdin Aida sai ensi-iltansa Kansallisoopperassa 17. syyskuuta. Saavutus on sitäkin kunnioitettavampi, että produktio on talon oma, ei yhteistuotanto, joita nykyään näkee paljon. Aida on oopperatalolle musiikillinen haaste, mutta se edellyttää myös sujuvaa ohjausta ja spektaakkelimaista näyttämökuvaa. Verdin Aida sai maailmanensi-iltansa ”aidoilla paikoilla”, Kairossa, jouluaattona 1871. Kansallisoopperan produktion ohjelmalehtisessä ohjaaja Georg Rootering viittaa sodan läsnäoloon Verdin elinaikana: Aidan sävellystilanteessa Ranska ja Preussi olivat sodassa, joka tosin ehti päättyä ennen oopperan ensi-iltaa Egyptissä.Aidassa sota on vahvasti läsnä, ja Rooteringin ohjauksessa tämä vain korostuu. Samalla sodan teema irtoaa 1870-luvun horisontista ja kurottaa kohti nykypäivää. Näyttämökuvassa on ripaus alkuperäistä tapahtuma-aikaa, siniset seinät on kirjailtu kullanvärisin kuvioinnein, vaikkeivät ne hieroglyfejä olekaan. Puvustus tuntuu viittaavan lähinnä 1930-lukuun, ja kuningas (Hannu Forsberg) puhuu kansalleen median välityksellä aivan kuin il Duce. Egyptin kolonisoima Etiopia tuo mieleen Italian intressit Libyassa.
Sotapäällikkö Radamès (Antonello Palombi) ei ole missään määrin ihanteellinen sankari vaan sodan ammattilainen, joka oopperan alussa janoaa päästä armeijan johtoon. Rooteringin tulkinnassa tämä korostuu, varsinkin kun ensimmäisen näytöksen toisen kohtauksen mahtipontisessa miekanluovutusseremoniassa Radamès surmaa viattoman tuntuisen vangin. Alunperin Radamès on aikonut pyytää vaimokseen etiopialaisen orjan Aidan (Mardy Byers), mutta kuningas haluaa antaa sotasankarille oman tyttärensä Amnerisin (Lilli Paasikivi). Triangelidraama tiivistyy kolmannessa näytöksessä, jossa Radamès erehdyksessä paljastaa sotasalaisuuden, joka päätyy Aidan isän, Amonasron (Jorge Lagunes) korviin. Neljännessä näytöksessä petturi kokee kohtalonsa rakastettunsa rinnalla.
Mielestäni Rootering onnistuu hyvin väkivallan kierteen rakentamisessa. Tätä korostaa myös lopetus: kun alkuperäisessä tarinassa Aida ja Radamès riutuvat hengiltä kryptaan suljettuna, Rooteringin tulkinnassa rakastavaiset päättävät päivänsä väkivaltaisesti: Radamès kuristaa Aidan ja ryyppää päälle myrkkyä. Lopetus on tietoisen raadollinen.
Kansallisoopperan Aidasta voisi kirjoittaa paljonkin: Ilkka Paloniemen valaistus toimii hienosti. Erityisen vaikuttava oli Radamèsin tuomio, jossa koko lavasteen yläosa on pimennetty samaan aikaan, kun Amneris kuuntelee etäältä kaikuvaa tuomiota. Tenoriroolista Antonello Palombi suoriutui hyvin, vaikka alussa ote tuntui kulmikkaalta. Mutta näytös näytökseltä dramatiikka alkoi purra. Mardi Byers oli erinomainen Aidana, mutta silti Lilli Paasikivi jätti voimakkaimman vaikutuksen hyytävän mustasukkaisena ja ristiriitaisena Amnerisina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti