Lento Suomeen on huomenaamulla: täksi päiväksi oli vielä tiedossa Wagnerin Parsifal, mutta sitä ennen ehdin kävellä tihkusateen harmauttamassa Frankfurtissa. Aikaa oli niin vähän, että päätin käydä vain Goethe-Hausissa, jossa olen viimeksi ollut 1990-luvun alussa. Goethen synnyinkoti muistuttaa Runebergin kotitaloa Porvoossa: pyhäinjäännöksiä on toisensa perään. Erityisen mielenkiintoinen on viereisessä talossa sijaitseva maalauskokoelma. Sieltä löytyy huoneellinen sveitsiläissyntyisen Johann Heinrich Füsslin (1741-1825) maalauksia, joista painajaismainen Der Nachtmahr on tunnetuin. Füssli oli arvostettu taiteilija, joka kuvasi teoksissaan epätavallisia näkymiä, visioita, houreita, unia, ahdistusta. Tämän vastapainona kokoelmasta löytyy tyynempää romantiikkaa, Carl Gustav Carusin ja Caspar David Friedrichin maalauksia. Hätkähdyttävimmän vaikutuksen teki kuitenkin viimeinen maalaus, Wagner-maalauksistaankin tunnetun Theodor Pixisin (1831-1907) Faust und Gretchen, Mephisto und Frau Marthe im Garten, joka on öljyvärimaalaus vuodelta 1863. En muista aiemmin nähneeni 1800-luvun maalausta, joka olisi mustavalkoinen. Miksi Pixis halusi näyttää maailman monokromaattisena? Ensimmäiset valokuvat olivat jo tulleet tunnetuiksi, ja pitkällä aikavälillä niin daguerrotypiat kuin myöhemmin sanomalehtien valokuvatkin alkoivat kuvata maailmaa mustavalkoisena. Litografiat olivat tulleet 1700-luvulla suosituksi tavaksi kuvittaa kirjoja. Ehkä tämä perinne kirvoitti Pixisin näkemään Goethen Faustin mustana, harmaana ja valkoisena, ja monokromaattinen katse pukeutui poikkeuksellisesti öljyvärityön muotoon. Hämmentynyt ajatus maailman mustavalkoisuudesta jäi mieleen, ja Goethe-Hausin ulkopuolellakin kaikki näytti vain harmaalta sävykartalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti