Tänään päättyi Mainzin yliopiston järjestämä kulttuurihistoriasymposium. Maakohtaisista esittelyistä viimeisenä oli Italia, jonka tutkimuksesta kertoi Alessandro Arcangeli Veronasta. Italiassa storia culturale on ilmauksena harvinainen, vaikka esimerkiksi Carlo Ginzburgin tutkimukset usein lasketaan alan klassikoiksi. Italiassa ei myöskään ole ollut alan maisteriohjelmia, mutta vuonna 2009 Pavovaan perustettiin lähiyliopistojen (Bologna, Pisa, Venetsia) yhteistyönä Centro Interuniversitario Storia Culturale. Se on kuitenkin enemmän tutkimuskeskus, jonka tarkoitus on koota yhteen alan tutkijoita. Samalla yksikön perustaminen kertoo, miten tärkeänä kulttuurihistoriallista tutkimusta tällä hetkellä pidetään.Lopuksi käytiin tiivis yhteenvetokeskustelu. Aluksi pohdittiin kulttuurihistorian tilaa instituutioiden näkökulmasta. Saksassa on käynnissä erittäin vahva institutionalisoitumiskehitys: yhä uusia koulutusohjelmia syntyy, mutta samalla voi esittää kysymyksen, eikö kulttuurihistorian suosion kasvussa ole kyse historiakäsityksen muutoksesta, ja kun lähtökohdat muodostuvat yleisemmiksi, koko alaa hallitseviksi, mihin silloin tarvitaan kulttuurihistorian yksiköitä. Saksassa tarve on liittynyt sukupolvien väliseen suhteeseen: monet kulttuurihistorian yksiköihin tai oppiaineisiin päätyneet edustavat nuorempaa sukupolvea, jolle ei ole auennut paikkoja isommista yksiköistä. Ehkäpä samanlainen asetelma liittyy myös Suomeen siinä mielessä, että kulttuurihistorian nousu 1990-luvulla tapahtui samaan aikaan uusien historioiden ja koko historiakuvan murroksen kanssa. Miten kulttuurihistorian pitäisi orientoitua, kun käsitteet ja näkökohdat ovat tulleet koko historiantutkimuksen lähtökohdiksi?
Loppukeskustelussa paikantui myös kiinnostavia kulttuurien välisiä eroja. Kun Saksassa kulttuurihistoria määritellään melko subliimisti, yhdysvaltalaisen uuden kulttuurihistorian historian hengessä, tutkimus ei ole juurikaan pohtinut aineellisen kulttuurin tai esimerkiksi teknologian historian kysymyksiä. Suomessa nämä teemat ovat olleet vahvasti esillä jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, ehkä aiemminkin. Norjassa taas, jossa kulttuurihistoria on syntynyt etnologian ja folkloristiikan piiristä, aineellinen näkökulma on ollut itsestäänselvästi mukana alusta lähtien.
Vilkasta keskustelua on vaikea tiivistää tähän. Ehkä pikemminkin voi miettiä suomalaisen tutkimuksen suhdetta siihen, mitä muualla on tapahtunut tai parhaillaan tapahtuu. Jos otetaan huomioon Gunnar Suolahden 1900-luvun alussa johtama kulttuurihistoriallinen koulukunta ja Turun kulttuurihistorian lähes 40-vuotinen taival, tuntuu, että Suomessa painotus on ollut poikkeuksellisen vahva. Sen sijaan sen suuntauksia, havaintoja ja tuloksia tunnetaan erittäin vähän, koska suuri osa tutkimuksesta on ollut suomenkielistä (ainakin jos aiheena on Suomen historia). Voisi olla paikallaan julkaista suomalaisten tekstien valikoima englanniksi ja luoda siten lähtökohtia meikäläisen kehityksen arviointiin myös muille kuin suomalaisille. Mainzin seminaarin jälkeen tuntuu edelleen, ettei kukaan ole oikeastaan vielä tarttunut kysymykseen siitä, millaisen haasteen 1990-luvun jälkeinen digitaalinen kulttuuri ja tiedon globalisaatio asettaa kulttuurihistorian tutkimukselle. Digitaalisen kulttuurin (ainakin näennäisesti) oikukas, satunnainen verkostomaisuus ei ehkä jäsenny geertziläisvaikutteisen semioottisen kulttuurikäsityksen lähtökohdista: premissit on mietittävä uudelleen. Edelleen jäin miettimään, miten kulttuurihistorian tutkimuksen eroavuudet palautuvat siihen, että Euroopassa on ollut useita vaikutusvaltaisia kulttuurin määrittelyn tapoja: ranskalaisperäisen sivilisaation sisään on ollut helppo ottaa myös aineellinen kulttuuri, kun taas saksalainen Kultur on 1700-luvulta lähtien korostanut aineetonta - kasvatusta, arvoja, symboleita.
Mainzin keskustelujen pohjalta näitä ajatuksia on hyvä jatkaa, ja ehkäpä tästä syntyy verkosto, joka voi kokoontua muutaman vuoden päästä katsomaan uudelleen, miten kenttä on muuttunut.
Tätä kirjoittaessa olenkin jo Frankfurtissa. Muutaman tunnin kuluttua alkaa Antonio Vivaldin Orlando furioso!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti