Vanha kupariraha (The Brasher Doubloon, 1947)

Näin John Brahmin film noir -elokuvan Vanha kupariraha (The Brasher Doubloon, 1947) viimeksi televisioesityksenä vuonna 1985, joten on aika virkistää muistia. Brahmin tuotannosta olen edellisen kerran blogannut rikoselokuvasta Kaulakorun kahleissa (The Locket, 1946), joka esitettiin Teemalla joitakin vuosia sitten. Hampurissa vuonna 1893 syntynyt Hans Brahm aloitti uransa teatterissa ja eteni sittemmin ohjaajaksi. Ennen Hitlerin valtaannousua hän työskenteli muun muassa Deutsches Theaterissa Berliinissä. Vuonna 1934 Brahm muutti puolisonsa Dolly Haasin kanssa Englantiin ja vuonna 1937 Yhdysvaltoihin. Sittemmin hän tuli tunnetuksi nimellä John Brahm. Melodraamojen ja rikoselokuvien ohella Brahm ohjasi runsaasti myös televisiotuotantoja 1950-luvun alusta lähtien.

Vanha kupariraha on Brahmin tunnteuimpia elokuvia, ei vähiten siksi, että se perustuu Raymond Chandlerin tarinaan ja lukeutuu Philip Marlowe -elokuvien joukkoon. Tällä kertaa Marlowena nähdään George Montgomery, jolla oli taustaa nyrkkeilijänä. Kovaotteinen kuva tähdestä rakentuukin, sillä vähintään neljä kertaa Marlowea uhataan aseella, ja joka kerta tämä lannistaa vastustajansa nyrkein. Vanha kupariraha alkaa melko samaan tapaan kuin Howard Hawksin Syvä uni (The Big Sleep, 1946): Marlowe saapuu komeaan kartanoon ottamaan vastaan uutta toimeksiantoa. Vastassa on nuori Merle Davis (Nancy Guild), jonka emännältä Elizabeth Murdochilta (Florence Bates) on varastettu arvokas 1700-luvulla lyöty kolikko.

John Brahmin kädenjälki on ytimekästä, ja tarina etenee niin taloudellisesti kuin mahdollista. Erityisesti miellyttää Brahmin tapa käyttää lähikuvia. Toisin kuin Syvässä unessa, Vanhassa kuparirahassa kaikki tuntuu saavan loogisen selityksensä loppukohtauksessa, jossa kaikki osalliset on raahattu Marlowen toimistoon. Parhaimmissa film noireissa katsoja on jo melkein tottunut siihen, että asiat jäävät puolihämäriksi, joten ehkä loppu on liiankin rationaalinen, varsinkin kun Marlowe on onnistunut teettämään suurennoksen saksalaistaustaisen kuvaajan Vannierin (Fritz Kortner) filmistä. Muuten: Vannieria esittävä itävaltalaissyntyinen Fritz Kortner oli samaa ikäpolvea kuin Brahm. Hyvin todennäköisesti he tunsivat itsensä jo Berliinin teatteripiireistä. Kortner oli näyttellyt myös elokuvassa, muun muassa G. W. Pabstin Pandoran lippaassa (Die Büchse der Pandora, 1929).